tiistai 25. elokuuta 2009

Japani gaijinin silmin

Ilmassa kuului varmaan äänekäs läps, kun Japani löi vasten kasvojani. Kuten moni muukin maahan saapuva turisti, luulin tietäväni maasta yhtä sun toisenlaista: sumon, origamit, japanilaiset ruuat, karaoken, geishat, mangan ja kabukiteatterin. Myös maan pimeät puolet: yakuzan, itsemurhat, työ- ja koulumaailman raakuuden. Tiesin, että maa on ultramoderni ja tehokas, kansaa pidin kohteliaana, muotitietoisena, ryhmäkeskeisenä ja harmoniaan pyrkivänä. Silti mikään ei valmistanut minua siihen, minkälaisia tuntemuksia maa minussa herätti.

Olin jo aikaisemmin yrittänyt kysellä salarimanilta, minkälainen maa Japani oikein oli.

-No, se on... Eipä sitä oikein voi kuvailla, se täytyy kokea itse, verbaalisesti lahjakas mieheni tyytyi toteamaan.

Toden totta, olo oli kuin Liisalla Ihmemaassa. Kaikki tuntui niin erilaiselta kuin missään muualla, vaikka olin kuitenkin matkustellut neljällä mantereella. Mysteeriseltä suorastaan. Osasta asioista olin suunnattoman viehättynyt, osa herätti jopa kuvotusta. Samalla kaikki tuntui olevan hieman ristiriitaista. Halusin kiihkeästi oppia tuntemaan maan, mutta se tuntui haastavalta.

Osoittautui, etten ole tuntemuksieni kanssa yksin. Ennen muuttoa hankin Cambridgen yliopiston kulttuuriantropologian professori Alan Macfarlanen kirja Japanin sydämessä.

Farlane kirjoitta: "Yksi japanilaisten maailman häkellyttävimmistä piirteistä on Japanin säilyminen salaisuutena. Maa on minkä tahansa rinnakkaismaailman tapaan useimmiten näkymätön, ja sen piirteet paljastuvat vain sillon tällöin. Monet vierailijat ovat huomanneet Japanissa jotain omituista, mutta koska sitä ei ole kartoitettu tarkemmin, suuri yleisö ei ole voinut tietää, mistä on kysymys. Se ei ole peili, johon voisi noin vain katsoa".

Haastavammaksi tämän maan mysteerin tekee se, että japanilaisten mielestä ulkomaalaiset eivät koskaan voi päästä maan sisälle, oppia ymmärtämään sitä. Ulkomaalainen on aina gaijin, ulkopuolinen.

Farlane jatkaa: "Ei ole helppoa nähdä maailmaa japanilaisen peilin sisällä. Ja silloinkin kun näemme siitä vilauksen, sen tulkitseminen on vaikeaa. ... japanilaiset eivät ole ainoastaan päällisin puolin erilaisia kuin lännen ja muiden kulttuurien ihmiset, vaan he ovat erilaisia niin syvällä tasolla, että meidän yleensä käyttämämme ymmärryksen välineet osoittautuvat riittämättömäksi".

Vuosi on ilmiselvästikin liian lyhyt aika ratkaista mysteeri, ymmärtää Japania. Mutta eikös sitä sanota, että tärkeintä ei ole määränpää, vaan tie jota sinne kuljetaan.

3 kommenttia:

Joola kirjoitti...

Heippa taas Anu. En tiedä saatko sähköpostiisi nämä vanhat kommentit, kenties. Olen lukenut kohta kaiken. Alkuun ajattelin etten, sillä kirvelee. Mutta sitten huomaan, että mieli tekee. Teitä on siellä Japanissa useita, suomalaisia perheitä lasten kanssa, mutten ole osunut muiden blogeihin. Tännekin sattumalta, kun ystäväni vinkkasi.

On kiva lukea. Oi nauti. Ja silloin kun ei nautituta, eli jokin jo ärsyttää ja on vaikka suomi-ikävää, anna niidenkin tunteiden tulla. Sehän juuri on sitä, että elät siellä nyt täyttä elämää. Parin viikon lomareissulla ei tarvitse kuin keskittyä paistatteluun. Nyt saa likapyykit ja roskapäivät ja muut takapihat kaupan päälle.

Isäni on ollut japanilaisessa firmassa vuosia töissä ulkomaalaisena. Hänellä on oma fiiliksensä maan tavasta kohdella ulkomaalaisia. Minulla on monta ystävää, jotka ovat asuneet siellä lapsuutensa. Heillä myös.

Minäkin olen asunut maassa. Ja kokenut tuon saman läpsäyksen. Tätä postaustasi lukiessa jo itkin. (Voi myös johtua siitä, että kuume nousee ja on hatara olo muutenkin, hih) Salaisuus juu. Eikö ole hienoa, että saa asua salaisuudessa. Ja voi siitä muillekin jotakin yrittää kertoa, heille, jotka eivät ole päässeet paikanpäälle. Juuri noista ristiriidoista vaikka! Ja tunteista, joita herättävät huiskin haiskin olevat erilaiset talot, juuri nuo sähköjohdot, valtavat fillariparkit, onigirit, kombiinit, roskamäärät, bambumetsät, vuoret, luontopolut, kuumat kylvyt...

Minua ei ulkomaalaisuuteni koskaan häirinnyt. Odotas kun vielä mietin... Niin, ei koskaan. Ehkä se johtui siitä, etten yrittänytkään koskaan tulla japanilaiseksi, en kokenut sellaista tavoittelemisen arvoiseksi. Toki kieltä oli mukana oppia ja ymmärtää jotakin. Mutta minulle ulkomaalaisen osa sopi varsin hyvin. Ehkä siksikin, että silloin pystyy keskittymään hyvään ja säilyttämään kriittisyyden maan pimeitä puolia kohtaan. Mutta esim. isäni kaltaisille tuottaa vaikeuksia, kun joutuvat välillä ponnistelemaan ja vakuuttelemaan tekemisiään jo vain sen takia, että ovat "ulkopuolisia".

Äh, en tiedä hukkuuko pointtini nyt jonnekin. Halusin vain sanoa, että nauti vuodestasi. Se on paljon pidempi aika, kuin viikon turistiloma. Kuka mistään kaikkea ehtii ymmärtämään ihmisiän aikana. Mutta palasia. Ja sinä ja perheesi saatte omat kokemukset, "meillä oli siellä sellaista..."

Otan blogisi kirjanmerkkeihini. Sinulla on loputtomasti postailtavaa. Minua ainakin kiinnostaa niin moni asia!

Kaikkea hyvää. Olkaa kotonanne.

Anu kirjoitti...

Kiitos taas pitkästä viestistäsi, istuskelen tässä aamupuurolla vauva sylissä koneen ääressä sitä lukemassa :) Lukioikäisenä vaihtarina Yhdysvalloissa olin niin hupsu, että yritin parhaani assimiloitua. Toisaalta tilanne oli erilainen siksikin, että asuin jenkkiperheen luona -heillä oli omat vakiintuneet tavat, joihin minun piti sopeutua.

Nyt on ilmiselvää, etten aio edes yrittää "muuttua japanlaiseksi". (Hehee, olisi kyllä aivan absurdi ajatus ja joka tapauksessa täysi mahdottomuus). Tavoitteenani on lähinnä oppia ymmärtämään maata ja sen kansaa edes vähän. Ymmärtää sen verran, etten tieten tahtoen käyttäydy epäsopivasti. Tahtomattaanhan sitä tapahtuu varmaan vaikka kuinka, kun tietää miten monimutkainen käyttäytymiskoodisto täällä on.

Saako kysyä sen verran, että olet ilmeisesti asunut lapsuudenperheesi kanssa täällä? Entä aikuisiällä?

Joola kirjoitti...

Niin, en ajatellutkaan että yrittäisit, mutta luulen, että moni yhä koettaa, kun koittaa kovin yrittää ymmärtää miksi ja kuinka ja minkä takia.

Jep, asuimme isäni työn takia kaksi vuotta, kun olin teini. Sen jälkeen matkailin maassa muutaman kerran ja asuinkin parikymppisenä vuoden verran. (Silloin ne Okinawatkin) Viimeksi olin Japanissa vuonna 2004, mieheni kanssa häämatkalla.

Mukavaa puurolla-alkanutta päivää. Tai iltahan siellä jo on...

Related Posts with Thumbnails