tiistai 8. syyskuuta 2009

Kampaajalla

Viikonloppukertomuksesta unohtui, että kävin lauantaina myös hoidattamassa kuontaloni kampaajalla. Edellisestä kerrasta olikin kulunut -gulp- neljä kuukautta. Syy pitkäksi venyneeseen väliin oli se, että olin kuullut huhua, että varma tapa käynnistää synnytys on varata aika kampaajalle. Niinpä minulla olikin tismalleen laskettuna päivänä aika varattuna. Kyllä kannatti, beibi päätti kuin päätti syntyä juuri tuolloin. Jälkikäteen en kyllä kiitellyt ideaani, ensimmäisen kuukauden-puolentoista aikana ajatus kampaajakäynnistä oli sula mahdottomuus. No, suttunuttura rulasi muutenkin, ei siinä paljon tukkapäätä ehtinyt miettiä.

Mutta asiaan. Lauantaiaamuna klo 10 marssin sisään parin korttelin päässä sijaitsevaan luomutuotteita käyttävään AND. -kampaamoon. Minulla ei ollut muita odotuksia kuin että pääsisin eroon yliajettua piisamia muistuttavasta latvasta.

Vastaanotosta minut ohjattiin tuoliin istumaan, ja hetken kuluttua Herra Hiusmuotoilija saapui luokseni kädessään hiusmalleja esitteleviä lehtiä. Seuraavat viisi minuuttia sitten yhdessä ihmettelimme, minkälainen malli meikäläisen villiksi rehevöityneestä pehkosta voitaisiin kaivaa esille. Tämän jälkeen minut ohjattiin pesupaikalle, jossa hammaslääkärin tuolia muistuttavalla laitteella minut kipattiin pää alaspäin, ja avustaja ryhtyi napakoin ottein pesemään tukkaani.

Pesun jälkeen samainen avustaja selvitti tukkani, ja vasta sitten ryhtyi työhön Herra Hiusmuotoilija. Nips naps, sakset viuhuivat ja tukkaa katosi hengästyttävää vauhtia. Välillä hiukset kuivatettiin peräti kahden avusajan voimin. Sitten Herra Hiusmuotoilija jatkoi taas töitään. Kun Hän oli vihdoin tyytyväinen kätensä jälkeen, minut ohjattiin pesupaikalle, jossa tukkani pestiin uudemman kerran. Tämän jälkeen minut ohjattiin takaisin tuoliin, ja avustaja antoi minulle perusteellisen hartiahieronnan. Sitten tukka taas kuivatettiin. Lopulta Herra Hiusmuotoilija tuli vahapurkki kädessään antamaan frisyyrilleni viimeisen silauksen.

No olinko sitten tyytyväinen? Kyllä maar! Sen lisäksi, että kokemus oli oikein miellyttävä ja tykkäsin uudesta leikkauksestani, hela hoito kustansi kokonaiset 36 euroa!

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moi!
katselin jo tuosta kuvasta että tukka on lyhentynyt.T Else

Anu kirjoitti...

Jeps jeps reilusti lähti.

Johanna kirjoitti...

Hihhei, muistan kun muutama vuosi sitten kävin Tokiossa oleillessani kampaajalla, enkä ole koskaan muulloin istunut kampaamontuolissa kuutta tuntia.. ja ruljanssi kuulostaa juuri tuolta! :D Mulla tuli lisäksi paria väriä päähän, joten se selittänee tuolla vauhdilla vierailun keston. Ne olivat yhdet parhaista hiuksistani koskaan..

Anu kirjoitti...

Johanna, nytpä täytyy heti kysyä, että uskalsit ihan värjätä hiuksia täällä? Vaalensitko vai tummensitko? Mä olen kuullut, ettei länkkäreiden paljon kannattaisi antaa väriä päähän laittaa, on kuulemma sen verran tujummat aineet täällä. Tuo sun viesti antoi toivoa, että pääsisin harmaavarpuslookista eroon...

Johanna kirjoitti...

Sekä että, mulla oli pohjalla punaruskea sekamelska, ja halusin "luonnollista japanimustaa" ja etuhiuksistoon vähän vaaleenruskeeta. Olin googletellut sopivaa kampaamoa aika paljon, ja jostain löysin muutamia länkkäreiden kirjoittamia suosituksia kampaamosta, jossa kävin. Että siellä kuulemma olisivat tottuneempia länkkäreiden hiuksiin. Kyseessä oli aika fancy place (ja hintavahko) ja aika pro-meiningillä ne mun hiuksia arvioivat alkuun, niin luulen niiden ehkä ottaneen huomioon, että tämmönen ihmeellinen ohut dog's hair värjäytyy eri tavalla kuin niiden. Koko ajan (siinä kuuden tunnin lomassa..) ne kävivät tsekkailemassa mun hiuksia että värjäytyykö ne varmasti oikein.

Asiaan tarvitsisi varmaan jonkun hyvän suomalaisen kampaajan mielipiteen, että miten tietäisi ohjeistaa niitä sekottamaan värejä siten, että ne olisivat länkkäreille sopivia. Onkohan se siitä sekoituksesta ja niistä litkujen pitoisuuksista kiinni? Hmm..

Ihana blogi muuten, klikkailin kerran hajamielisyyksissäni blogilistan kautta ja jäin koukkuun!

Anu kirjoitti...

Pitänee ensi kerralla jututtaa Maestroa onko värjäillyt länkkäreiden hiuksia ja sitten kosultoida vakikampaajaan Suomessa. ihan kuutta tuntia mulla ei kyllä ois varaa istua, he! :)

Related Posts with Thumbnails