tiistai 20. lokakuuta 2009

Viikonloppu, neuvola ja vieraita

Hääpäiväviikonloppu Windsor Hotel Toyassa meni loistavan leppoisasti. Hotelli sijaitsee aivan käsittättämättömällä paikalla vuoren huipulla: yhteen suuntaa aukeaa meri, toiseen kaunis Toya-järvi, ja kolmannella komeilee Yotei-tulivuori. Palvelu vastasi täydellisesti viittä tähteä. Aamiainen on yksi suosikkiruoistani, ja näköalaravintolassa pöytään tarjoiltu ranskalainen aamiainen kuohuvine juomineen oli yksi tähtihetkistä.



*****

Tänään käytiin ensimmäistä kertaa tutustumassa Japanin neuvolatoimintaan. Eksoottista oli. Mitään ajanvarauksia ei täällä harrasteta, vain paikalle piti saapua aamulla tiettynä aikavälinä. Homma toimi kuin junan vessa, vaikka paikalla olikin parikymmentä pikkuneidin paikallista ikätoveria. Ensin luukulle esitäytettyjen papereiden kanssa, sitten kuumeen mittaus, seuraavan huoneeseen ja siellä punnitus ja pituuden mittaus, edelleen odotushuoneeseen, josta kutsu lääkärintarkastukseen, ja sieltä rokotushuoneeseen ja lopuksi "ruokanäyttelyhuoneeseen". Itse ajattelin pysytellä suomalaisissa ruokasuosituksissa, mutta oli kyllä ihan mielenkiintoista nähdä, mitä täällä tarjotaan vauvoille. Misokeittoa esimerkiksi voi antaa jo puolivuotiaalle.

*****

Tänään saapuivat ensimmäiset odotetut vieraat, miehen vanhemmat. Seuraavat kymmenen päivää kuluvat pitkälti Sapporoa ja Hokkaidoa kiertäessä ja kolutessa, ja täällä saattaa olla hieman hiljaisempaa. Heipsistä nyt!

7 kommenttia:

Nattuli kirjoitti...

Kiva, että neuvolakäynti kävi niin sujuvasti, vaikka käytäntö olikin vieras. Ei varmaan ihan kuuma misokeitto sovi vauvalle syötäväksi, mutta eihän siinä keitossa itsessään ole mitään ihmeellistä. Eri asia sitten, että löytyykö siitä tarpeeksi ravintoaineita.
Kootut kotimaan uutiset- kookas.fi

Anu kirjoitti...

Kyllä me siellä neuvolassa aika hoomoilasina oltiin, mutta niinpä näytettiin selviävän.

Anonyymi kirjoitti...

Moikka!
Äitisi mielestä aika mielenkiintoista.

Johanna kirjoitti...

kääk! beibillä on AIVAN IHANA asu tuossa kuvassa!!! KAAAAWAAAAIIIIIIIIIIIIIII !!!!

Anu kirjoitti...

Johanna: Tuo on just se asu, josta kerroin aikaisemmassa Nihon-go ga heta desu -postauksessa. Jopa parikymppiset japanilaismiehet saattavat tulla sanomaan, että ompa kawaii =D

Johanna kirjoitti...

Voi mä en saa tosta tarpeekseni :D katon vaan uudestaan ja uudestaan! Ja kun se on vielä ihan kuin Poor Leno!! <3 http://www.absoluteinsight.net/images/music/royksopp/PoorLeno.jpg

Anu kirjoitti...

Hahhahhaa, niinpäs onkin! =D

Related Posts with Thumbnails