perjantai 30. lokakuuta 2009

Yksi perhe, kaksi kokemusta

Mietiskelin tässä, miten kaksi samasta perheestä olevaa ihmistä voi saada Japanista niin erilaisen kokemuksen.

Salariman on asunut täällä vuoden. Viettää reissuillansa päivät puhtaasti japanilaisessa seurassa. Kiertää tiettömiä taipaleita, näkee teollisuuskaupungin toisensa perään, välillä jotain muutakin. Tapaa tehtailla kansan syviä rivejä. Syö lounaaksi tonnikalan silmiä ja kilpikonnaa. On jo kuherruskuukautensa Japanin kanssa viettänyt. Ei näe enää eksotiikkaa niissä asioissa, joille minä pyörittelen silmiäni.

Minä olen ollut täällä 2,5 kuukautta. Vietän suurimman osan päivästä kotona, jossa olen ja elän kuin Suomessa. Japani avautuu minulle muutaman tunnin aikaikkunoina, kun poistun kotoa. Silloinkin liikun pääsääntöisesti muutamaan neliökilometriin typistetyllä alueella. Käyn ruokaostoksilla, juttelen seitsemänkymppisten rouvien kanssa puistonpenkillä. Minulle Japani on vielä ihmeellinen, eksoottinen, jännittävä.

Välillä olen salarimanille vähän kateellinen. Hän näkee ja kokee Japanin ihan eri mittakaavassa kuin minä. Tähän hän varmaan toteaisi, että hän viettäisi ne loputtomat lentokoneissa, junissa ja autoissa vietetyt tunnit ennemmin täällä meidän kanssamme.

Vaikka Japanin kokemukseni jää väkisinkin hieman kapeaksi, olen silti äärettömän iloinen, että vietän äitiysvapaani täällä. En kuulu siihen porukkaan, jolle lapsen saaminen oli mahtava tilaisuus päästä pois töistä. Päinvastoin. Tykkäsin niin paljon hommistani, että minulle aiheutti pikemminkin ahdistusta jäädä pois, kun tuntui, että olin vasta kunnolla päässyt vauhtiin. Vastoin ennakko-odotuksia olen kuitenkin nauttinut kotiäitiydestä suunnattomasti. Tietenkin suurin syy on ihana lapseni, mutta katson muutolla kuitenkin olleen osuutensa asiaan. Syöttö- ja vaipparallin keskellä tämä maa tarjoaa minulle joka päivä ikimuistoisia hetkiä.

3 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Teidän elämä kuulostaa siellä kaikkien kummallisuuksien ja ihmeellisyyksien keskellä turvallisen tavalliselta. Ihan mahtavaa, että lähditte sinne pienokaisen kanssa! Oon lukenu sun blogia suurella mielenkiinnolla, tosi great, että jaksat päivittää niin usein.
Japani on avannu ihan uudenlaisen oven tänne mun omalle kotisohvalle!

Oon samaa mieltä, että arki voi olla melkeen samanlaista missä vaan kun on normaalirutiinit ja mukava koti, tosin täällä Canarialla paistaa aurinko aina.. ja se on kyllä iso plussa (ainakin verrattuna Suomen harmaaseen loppusyksyyn). En vaihtais.

Mukavia hetkiä teille!

T. Kimin kummi ;)

Savu kirjoitti...

Minäkin löysin blogisi ja toisena ulkosuomalais-hoitovapaalaisena luen sitä mielenkiinnolla! Terveiset eteläisestä Afrikasta, meillä alkoivat juuri sateet :)

Anu kirjoitti...

Hei Merja! Sinäkin täällä! :) Koti on kyllä tärkee. ja kyllä mullekin kelpaisi aurinko. Onneksi täällä on kuitenkin "oikeat" neljä vuodenaikaa, toisin kuin Suomessa nykyään...

Mukavaa syksyä (tai miksi sitä sanoisi) sinnekin!

Savu: Heips ja tevrtuloa lukemaan! Pitääpi käydä tutustumassa sun blogiin :)

Related Posts with Thumbnails