maanantai 30. marraskuuta 2009

Katunäkymiä


Liikemies hioo golfswingiään liikennevaloissa.

Nuori mies hioo baseball-lyöntiään metrolaiturilla.

Nainen kumartaa kännykkäkeskustelun päätteeksi.

Liukuportaissa on kaksikymmentä ihmistä jonossa, ja jokaisella on simpukkamallinen kännykkä auki.

Pukumiehen kännykässä on kolme kännykkäkorua.

Pieni poika syö vohvelitötteröstä jäätelöä lusikalla.

Nainen ottaa ryhmäkuvaa, ja jokainen kuvattava tekee sormillaan rauhanmerkin.

Läpinäkyvien sateenvarjojen armeija täyttää kadut ensimmäisten pisaroiden tiputtua.

Kadulla kulkevan ihmismeren keskeltä pilkistää seitsemänkymppinen harmaatukkainen rouva kimonossaan ja sandaaleissaan.

Naapurimme Totoro

Periaatteessa olen sitä mieltä, että beibillämme on leluja vähintään riittävästi, mutta en silti voinut vastustaa lentokenttäkaupassa anovina katsovia silmiä...

Kanssamme kotiin palasi siis Totoro, muistoksi tytöllemme ajasta josta hän valitettavasti ei tule muistamaan mitään.

Naapurimme Totoro

perjantai 27. marraskuuta 2009

Omiyage

Koska minä olen erinomainen hausuwaifu (oman määritelmäni mukaisesti -muilta ei kysytä), tai ainakin niin hyvä että teen miehelleni benton töihin, on hän taasen erinomainen salariman ja tuo minulle omiyagen matkoiltaan.

Omiyagea voisi kuvailla matkamuistolahjaksi. Täällä sosiaalisiin tapoihin kuuluu tuoda matkoilta työtovereille, perheelle ja sukulaisille pieni vierailukohteeseen liittyvä lahja. Koska tilasta on puutetta eikä ainakaan kollegoille ole muutenkaan järkevää tuoda joka kerta tavaraa, omiyage on yleensä paikallista ruokaa tai herkkuja.

En pane tapaa lainkaan pahakseni, minusta on joka kerta yhtä ihastuttavaa saada maistaa jotain erikoisuutta toiselta puolelta Japania.

Mies ei viimeisellä matkallaan mennyt ihan Pariisiin, mutta sain kuitenkin omiyagen Pariisista: Mariage Frères'n Éros teetä! Ihanaa vaihtelua vihreälle teelle. Ja mikä hauskinta: kyseisellä teemerkillä on sydämessäni aivan erityinen paikka, sillä asuin aikoinani Pariisissa samalla kadulla, jossa sijaitsee Mariage Frères'n chic teehuone. Suosittelen sitä erityisen lämpimästi kaikille teen ystäville. Jos ei Pariisin satu olemaan asiaa, myös nettikaupassa voi suorittaa ostoksia.

Teetä

torstai 26. marraskuuta 2009

Tokyo part 3


Sunnuntai 22.11

Aamupäivä

Pitkän illan seurauksena nukumme kaikki yli yhdeksään. Nautimme aamiaisen rauhassa, ja putkahdamme ulos vasta hieman ennen puolta päivää.

Tällä kertaa suuntaamme kohti Ginzaa. Yllätyn jälleen, kuinka erilaisista alueista Tokio koostuu. Ginzan ostosaluetta halkovat suorat ja leveät bulevardit, joista osa suljetaan autoilta viikonlopuksi. Tavaratalot ovat toinen toistaan suurempia ja näyttävämpiä. Kuitenkin ihan lähellä, junaraiteiden tuntumassa, on tunnelmallia pikkiriikkisten ravintojen täyttämiä kujia, jotka ovat kuin toisesta maailmasta moderniin ostosalueeseen verrattuna.

Tokio marraskuu 1

Iltapäivä

Kiertelemme hetken ostoskatuja, ja istahdamme valkoiseen kahvilaan nauttimaan cafe mochat. Käväisemme Seibu-tavaratalossa, jonka jälkeen nälkä alkaakin jo kurnia. Junaraiteiden alta löydämme tunnelmallisen korealaisen grilliravintolan.

Ruokailun jälkeen taivaalta alkaa hiljalleen ripsiä vettä, mutta suuntaamme silti imperiaaliseen puutarhaan vilkaisemaan keisarin asumusta. Näkymä on uniikkia Japania: palatsi, vallihauta, typistettyjä havupuita kasvava moitteeton nurmikenttä, ympärillä pilvenpiirtäjät.

Ilta

Pyhitämme illan Shinjukulle, jossa asumme, mutta jossa emme ole juurikaan kiertäneet. Suuntaamme ensin Kinokuniya-kirjakauppaan, jossa hamstraamme englanninkielisiä romaaneja ja tietokirjoja. Isetan-tavaratalosta mukaani tarttuu Paul Smithin huivi ja Zadig & Voltairen paitoja.

Illallispaikan löytäminen on haastavaksi: juuri mikään ei houkuttele astumaan sisään vauvan kanssa. Niinpä päädymme hieman epäkiinnostavasti tavaratalon ylimmässä kerroksessa sijaitsevaan buffettiin, joka ei kuitenkaan osoittaudu hullummaksi valinnaksi.

Ilta päättyy Golden Gaihin ja Kabukichoon. Niistä ensiksi mainittu on hotellimme ikkunasta näkyvä pieni baarialue, joka koostuu ränsistyneistä, vieri vieressä kapeilla kujilla olevista rakennuksista. Useimmat baareista vetävät vain pari-kome asiakasta kerrallaan, eivätkä toivota länsimaalaisia tervetulleiksi. Alue on kuin muinaisjäänne, ja kävely siellä on kiehtovaa.

Kabukicho taas on Tokion tunnetuin punaisten lyhtyjen alue. Ihmettelemme ihmisvilinää ja toinen toistaan eksoottisemman näköisä love hotelleja. Clubien edustoille parveilevat pitkätukkaiset host-pojat hämmentävät; tämä on ilmiö, johon en ole törmännyt missään muualla maailmassa.

Vetäydymme hotelliin hyvissä ajoin. Alakerran Lawsonista nappaamme mukaamme juomista ja Häagen -Dazsin jäätelöt.

Tokio marraskuu 3

Maanantai

Aamupäivä

Aamiaisen jälkeen on aika sanoa Tokiolle hyvästit. Matka oli mahtava, ja seuraava on jo mielessä. 'til then!

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Tokyo part 2


Lauantai 21.11

Aamupäivä
Beibi herättää meidät aamiaiselle aikaisin, jo ennen kahdeksaa. Hotelli tarjoaa sekä japanilaisia että länsimaisia aamiaisruokia, ja kannan pöytääni sekä misokeittoa että paahtoleipää. Hapatetuista soijapavuista tehty natto jää tälläkin kertaa koskematta.

Nousemme junasta Shibuyassa jo hyvissä ajoin ennen kymmentä. Kaupunginosa alkaa vasta heräillä, saamme ylittää kuuluisan risteyksen lähestulkoon yksinämme. Kauppojen avauduttua piipahdamme Shibuya 109:ssä, gyaru-muodin mekassa. Mies tulee hulluksi jo ovella, joten visiitti jää tosiaankin piipahdukseksi.

Aamupäivän loppupuolella aurinko alkaa lämmittää mukavasti, ja lähdemme hiljalleen kulkemaan kohti Yoyogi-puistoa. Matkalla törmäämme sattumalta kirpputoriin.

Tokio marraskuu 4

Iltapäivä
Yoyogista kävelemme metsän keskellä kulkevaa hiekkatietä viereiseen Meiji-Jinguun, shintolaiseen pyhättöön. Sen piha on koristeltu upeilla kasvisasetelmilla ilmeisesti maanantaisen kiitospäivän vuoksi, ja paikalla on runsaasti äitejä ja tyttäriä kimonoissaan.

Seuraavaksi suuntaamme Harajukuun. Kaoottisen Takeshita Dorin jätämme suosiolla väliin. Pääasiassa kävelimme Omotesandon molemmilla puolilla oleville pikkukujilla. Niistä harvoista alueista, joilla ehdimme reisulla käydä, Ura-Hara on ehdoton suosikkini. Ympäristö on sellaista, jota en kuvitellut Tokiossa olevan: pieniä, mutkaisia ja mäkisiä katuja, joita reunustavat korkeintaan vain muutaman kerroksen korkuiset talot. Alue on täynnä ihania butiikkeja ja toinen toistaan kutsuvampia baareja ja ravintoloja. Päädyimme lounastamaan ihanalla vehreän kasvillisuuden ympäröimällä ulkoterassilla.

Jatkamme matkaa edelleen Aoyaman puolelle, jossa on arkkitehtuuriltaan toinen toistaan uskomattomampia desing-liikkeitä. Esimerkiksi Pradan Aoyaman liike kannattaa katsastaa, vaikkei mitään ostaisikaan.

Aikomuksenamme on matkustaa Harajukusta takaisin Shinjukuun junalla, mutta jono ulottuu ulos asti. Niinpä nappaamme Doutorista kahvit mukaan ja kävelemme matkan sen sijaan.

Tokio marraskuu 2

Ilta
Puoli seitsemäksi suuntaamme Meguroon japanilais-suomalaisen perheen illallisvieraaksi. Ilta on uskomattoman hauska, joskin pienokaisemme itkee puhkeavia hampaitaan. Palaamme hotellille vasta puolen yön aikaan.

tiistai 24. marraskuuta 2009

Tokyo part 1


Perjantai 20.11

Aamupäivä
Olemme jälleen kerran jättäneet pakkaamisen aamuun. Se ei kuitenkaan tuota vaikeuksia, sillä olemme päättäneet, että beibissä on raahaamista tarpeeksi, ja aikuisten tavarat on mahduttava yhteen pieneen matkalaukkuun.

Kentällä heck-in sujuu jälleen jouhevasti, ja siirrymme ANAn loungeen nauttimaan virvokkeita.

Iltapäivä
Lento Chitosesta Hanedaan kestää noin puolitoista tuntia, ja laskeutuessamme Fuji-san näyttäytyy koko komeudessaan.

Kentältä hyppäämme Keikyu Linen junaan, josta vaihdamme Shinagawassa Yamanote Linelle. Ensimmäinen asia, johon kiinnitän Shinagawassa huomiota, on länsimaalaisten määrä. Kaukaaseja kävelee vastaan jatkuvasti. En lakkaa hämmästelemästä asiaa koko viikonlopun aikana. Jos olisin matkustanut Tokioon Suomesta, en varmastikaan pitäisi kaupunkia länsimaalaisten valloittamana, mutta Sapporoon verrattuna ero on huima.

Perillä Shinjukussa meillä kestää tovi hammottaa, mistä uloskäynnistä kannattaa poistua. Asema on vilkkaudessaan ja koossaan maineensa veroinen. Ulos astuttuamme Tokio lyö vasten kasvoja: neonvaloja, pilvenpiirtäjiä, tungeksivia ihmisiä, over-the-top asuja ja kampauksia, kovaäänisiin tarjouksiaan huutavia elektroniikkakauppojen myyjijä. Hokkaido ja itse asiassa Sapporokin tuntuu sijaitsevan kokonaan toisessa maassa.

Kirjaudumme sisään Best Western Shinjuku Astina Tokyo hotelliin. Huone on japanilaiseen tyyliin pienehkö, mutta desing-huonekaluilla sisustettu ja uutuuttaan hohtava.

Ilta
Purettuamme laukut ja pakattuamme beibin kantoliinaan sukellamme uudelleen hämärtyvään iltaan Shinjukun ihmisvilinään. Hypäämme metroon ja suuntaamme kohti Roppongia, Tokion länsimaalaisen yöelämän keskusta. Taivas on pimennyt kokonaan, kun astumme 238 metrisen Mori Towerin Sky Deckille. Saavumme parahiksi, kun yläaulassa sytytetään avant gardistinen, lähinnä täytetyistä laskikuutioista koostuva joulukuusi juhlallisuuksien saattelemana.

Allamme oleva valomeri ulottuu silmän kantamattomiin. Kaupungin järjettömistä mittasuhteista alkaa saada pienen käsityksen. Bongailemne tuttuja rakennuksia. Lähinpänä niistä on suoraan edessä oleva Eiffeltornia muistuttava Tokyo Tower.

Illalliselle suuntamme lapsiystävälliseen italiaisravintolaan, jossa maistamme juuri saapunutta Beaujoulais Nouveauta. Istumme ikkunapöydässä, ja vähän väliä ulkopuolelle pysähtyy joku vilkuttamaan sylissäni iloisena naureskelevalle vauvalle.

Illallisen jälkee kiertelemme vielä hetken Roppongia, kunnes suuntaamme takaisin hotellille. Huokaisten solahdan kuumaan kylpyyn.

Tokio marraskuu 5

Kotikatumme Shinjukussa

Absurdiaa ihmettelemässä

Niinhän siinä sitten kävi kuten pelkäsinkin. Hullaannnuin, pylläännyin, riehaannuin ja villiinnyin Tokiosta ihan täysin. Se oli kaikkea mitä odotin ja vielä paljon, paljon enemmän. Tuntui kuin samassa paketissa olisi ollut 10 eri kaupunkia.

Reissu tehtiin viisi kuukautta vanhan perheen itsevaltiaan ehdoilla. Tämä tarkoitti, että monet kiinnostavat kaupunginosat jäivät käymätttä, sillä emme voineet olla varmoja, onko siellä lapsenhoitofasiliteeteillä varustettua tavarataloa/ostoskeskusta. Baarit ja yöelämä jäivät sattuneesta syystä myöskin väliin. Kaupungista sai aivan mielettömästi irti näinkin, mutta kyllähän Tokio on aikuisten kaupunki. Mielessäni siintää jo, kuinka joskus tulevaisuudessa suuntaamme sinne kaksistaan tai kaveriporukalla, ja silloin.... *Kuvittelee mielessään illan, joka alkaa izakayasta ja päättyy karaokekoppiin, ja välissä on käyty muutamassa rockluolassa, cocktaileilla pilvenpiirtäjän huipulla ja heilumassa beatles-cover-baarissa*.

Kaksi ja puoli päivää on myös onnettoman lyhyt aika tutustua tuohon megalopolikseen. Matkasuunnitelmamme ei sisältänyt yhtään nähtävyyttä (vaikka niitäkin tuli sitten katseltua), vaan tarkoituksemme oli käydä haistelemassa muutaman kaupunginosan tunnelmaa. Mies on onneksi viettänyt kaupungissa kuukauden päivät, joten eksyily ja muukin säätäminen jäi tällä reissulla minimiin.

Seuraa hehkutusta kolmessa osassa kuvien kanssa. Tokion tunteville niissä on tuskin mitään uutta, mutta kaupungissa vierailemattomille ne toivottavasti tarjoavat pienen silmäyksen tuohon uskomattomaan absurdlandiaan.

P.S. Juttuja odotellessa suosittelen kaikille hiihtokärpäsen puremille vierailua Vapaalasku.com -saitilla. Siellä on julkaistu Japani-extra. Ja aivan erityisesti suosittelen sieltä juttua Fuji-tulivuorella laskemisesta :)

tiistai 17. marraskuuta 2009

Tuntemattomat suuruudet

Japanilainen keittiö on maailmalla kohtuullisen hyvin tunnettu. Tai ainakin tietyt ruokalajit. Ihan pelkkää sushia täällä ei kuitenkaan syödä, vaikka ei sekään hullumpi vaihtoehto olisi. Myös tempura, pöydässä tehtävät pataruuat kuten sukiyaki ja erilaiset tofuruuat tunnetaan muuallakin hyvin.

Tänään ajattelin esitellä teille muutamia yleisiä ruokalajeja, joita en ainakaan itse tiennyt tyypilliseksi japanilaisruuaksi ennen tänne saapumistani.

Okonomiyaki
Okonomiyaki on munakkaan serkku, joskin etäinen. Nimi kuvaa sisällön hyvin: okonomiyaki tarkoittaa kutakuinkin "se mistä pidät paistettuna". Pannulle tai paistolevylle heitetään ainakin venhäjauhoja, pilkottua kaalia, munia ja nestettä. Lisäksi mukana voi olla esimerkiksi lihaa, äyriäisiä tai vihanneksia.

Tonkatsu
Kaalin ja misokeiton kanssa tarjoiltava uppopaistettu leivitetty paksu porsaanleike. Japanilaista terveysruokaa siis.

Yakitori
Pienessä bambuvarressa grillattuja kanavartaita. Täällä vartaaseen kelpaavat kaikki kanan osat, myös suolet, maksa, sydän ja muut sisäelimet.

Edamame
Edamame on itseasiassa pelkkä alkupala, mutta niin addiktoiva ruoka, etten voinut olla laittamatta sitä listaan. Lapan näitä kaksin käsin suuhuni, jos vain näen vilauksenkin. Kyse on siis suolavedessä kiehautetuista kokonaisista soijapavun palkoista.

Karee raisu
Eli riisicurry, kuten nimestä voi päätellä. Kutsun itse japanin epäviralliseksi kansallisruuaksi, niin yleistä se täällä on! Annos ei hivele esteettistä silmää, mutta nälkä sillä lähtee.

lauantai 14. marraskuuta 2009

Japanilainen hissilogiikka

En ole mielestäni kovinkaan helposti hermostuvaa sorttia (tutut antakoot päinvastaisen todistuksen jos näin katsovat). On silti asioita, jotka ottavat herkästi pannuun.

Kuten esimerkiksi japanilaiset hissit. Syy on tämä: oli hissejä kuinka monta tahansa, ne ovat aina samassa kerroksessa. Ja liikkuvat poispäin. Pysähtyvät vielä varmuuden vuoksi jok'ikiseen kerrokseen. Poikkeuksetta.

Salarimanin kanssa saamme aina hissien luona väistämättömän sadattelukohtauksen. Muuten käyttäisin varmasti pelkästään portaita, mutta lastenvaunujen kanssa se ei oikein onnistu.

Ihailla täytyy japanilaisten kärsivällisyyttä, tässäkin asiassa. Niillä ei hissijonoissa ilme värähdäkkään.

torstai 12. marraskuuta 2009

Voittokalsarit

Tiedätte varmasti kaikki sen tunteen, kun vierasta kieltä opiskellessaan törmää sellaiseen sanaan tai sanontaan, joka on vain kertakaikkisesti nerokas. Joka panee kadehtimaan, miksi omassa kielessä ei ole vastaavaa ilmaisua.

Japanin suosikkini on löytynyt: shobu pants.

Shobu pants tarkoittaa kutakuinkin voittokalsareita. Voittokalsarit pannaan päälle tuomaan onnea tärkeisiin otteluihin, mutta myös silloin, kun edessä on, no, tärkeä deitti. Bridget Jones: et ole yksin!

Mikä kansa voi olla näin rehellinen, että tunnustaa tämänkin ilmiön?

P.S. Itsellä tulee käytettyä aika paljon puheessa englanninkieliä ilmaisuja, koska joskus ne vain kuvaavat niin paljon paremmin fiilistä/tilannetta kuin suomalaiset vastineensa. Onko teillä lukijoilla omia vieraskielisiä suosikki-ilmaisuja?

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Huckleberry friends

Kolmekymmentä vuotta viime viikolla täyttänyt lapsuudenystäväni sai 15-vuotiaalta itseltään kirjeen. Sen sisältämät ajatukset olivat kauniita, hieman liikuttavia, siten kuin 15-vuotiaan kuvitelmat tulevaisuudesta vain voivat olla. Elämä ei ollut kaikilta osin mennyt ihan niin kun 15-vuotiaana oli kuvitellut, ja hyvä niin. Mutta kyllä 15-vuotiaskin oli jo itsensä tuntenut, osannut esittää viisaitakin toivomuksia.

Päädyimme puhumaan siitä, millaisina näimme maailman lapsina ja teini-ikäisenä, mitä mieltä olemme nykyään silloisista itsestämme ja miten olemme niistä ajoista muuttuneet.

En kadu juurikaan mitään elämässä. Haluaisin sanoa, että en yhtään mitään, mutta totuus on, että lapsena ja teini-ikäisenä toimin tietyissä asioissa siten, ettei se varsinaisesti herätä ylpeyden tunteita. Lapsi on mitä on, mutta ainakin teini-ikäisenä minun olisi jo tullut ymmärtää paremmin.

Lapsuudenystäväni kanssa olimme pieninä mittareiden eri päissä, luonteeltamme. Nyt molemmat ovat valuneet sieltä keskemmälle, positiivisessa mielessä.

Totesimme ystäväni kanssa, että olemme edelleen matkalla. On hienoa olla jo kolmekymppinen ja kuitenkin vasta kolmekymppinen. Meillä on jo paljon. Välillä on tympeämpää, mutta sekin on ihan ok. On mahtavaa olla oppinut jo hieman itsestään ja elämästä. Meillä on myös vielä aikaa, ihan mihin vain. Ja toiveita, suunnitelmia. Eteenpäin siis!

To my huckleberry friends:

tiistai 10. marraskuuta 2009

Koiran elämää?

Japanissa on hyvä syntyä koiraksi.

Lähes jokaisesta ostoskeskuksesta löytyy oma vaatekauppa karvakuonoille. Sieltä voi valita päällepantavaa sesongin tai juhlan mukaan. Jos emännällä tai isännällä on jokin oma suosikkimerkki, todennäköisesti myös haukkunsa voi pukea saman brändin vetimiin.

Tarvikekaupat pullistelevat myös kaikkea muuta tuikitärkeää. Tokihan itseään arvostavalla koiralla tulee olla oma vaatekaappi designluomustensa säilyttämiseen. Omin jaloin lenkkeily on yliarvostettua, sillä ulkoilun voi hoitaa koirarattaissa. Erityisiä coolius-pisteitä saa aurinkolasien käytöstä.

Syntymäpäiviään ainakin tokiolaiset koirat voivat juhlia erikoisvalmisteisien kakkujen äärellä. Ravintokäyntien ei kuitenkaan tarvitse rajoittua juhliin, vaan tokihan koiraystävien tulee saada nauttia ravintolamiljööstä lajitoveriensa kanssa myös muulloinkin esimerkiksi kananmaksaa nauttien.

Koska nykyinen elämänmeno saattaa olla stressaavaa, on uupunutta koiraa hyvä käyttää välillä happihoidossa. Kukapa koira ei nauttisi paineilmatussa akryyliputkessa lekottelussa?

Nähdäkseni yllä mainitut seikat ilostuttavat enemmän koirien omistajia kuin koiria itsejään. Sinällään kyllä esimerkiksi koiran pukeminen farkkuhaalariin on sangen harmitonta.

Ihmisen ja koiran ystävyys Japanissa näyttää todelliset kasvonsa vasta, kun kuulee, että täällä lopetetaan yli 300 000 koiraa vuodessa kaasukammioissa.


sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Ne pienet hetket

Kävimme yhtenä päivänä huonekalukaupassa etsimässä pinnasänkyä, työtuolia ja pientä mattoa. Kauppa oli pettymys, sekoitus ei-mairittelevalla tavalla Maskua ja Ikeaa. Teimme kuitenkin pienen kierroksen. Yhdellä käytävällä pilkisti tavarahyllyjen alta rivi pelkkiä jalkoja. Ihmiset siellä testailivat zaisuja, jalattomia tuoleja. Oli pakko liittyä joukkoon. Hupaisa tunne istua kaupan hyllyllä.

*****

Ruuhka-aikaan tavarataloissa lastenvaunujen kanssa liikkuvia suositellaan käyttämään omia hissejään, joissa on aika usein hissimies. Olen nyt ilmeisesti saavuttanut meitä lähimpänä olevan Daimaru-tavaratalon kanta-asiakkuuden, koska hissimies tiedusteli kuinka olen voinut viime aikoina, kun minua ei ole näkynyt.

*****

Ihan parasta suurkaupunkiasumisessa ovat yöt. Rakastan sitä valomerta, joka ikkunoistamme näkyy. Pimeässä kaikki näyttää tunnelmallisemmalta, jännittävämmältä. Usein sellaisina päivinä, kun mies on kotona, teen vauvan nukuttamisen jälkeen asiaa ulos esimerkiksi kauppaan ihan vain sen vuoksi, että pääseen mittailemaan öistä katua.

*****

Beibistämme taitaa tulla yksi kaupunki-ihminen lisää. Ulkomaailmassa on niin kertakaikkisen hauskaa ja jännittävää, ettei siellä malta nukkua tai syödä lainkaan. Kaikille vaunuun tai liinaan kurkistaville suodaan korviin asti ulottuva hymy. Ihan parasta on, jos pääsee kaupassa korkealle isän syliin. Siellä voi sitten venkoilla ja hekottaa ääneen vaikka kuinka kauan.

torstai 5. marraskuuta 2009

Hokkaido kuorukka vai porsaan muna?

Aina ei jaksa. Laittaa ruokaa nimittäin. Vaikka ainekset terveelliseen ruokaan olisivat jo jääkaapissa.

Tällaisissa tilanteissa pelastaa naapurikorttelin HottoMotto, japanilainen pikaruokaketju. Yleensä valitsen sieltä onigiri sandwichin, joka on onigirin ja hampurilaisen sekasikiöinen risteytys.

Koska japanin lukutaitoa ei edelleenkään ole pyynnöstäni huolimatta taivaalta tipahtanut, käytän aterioiden sisällön selvittämisessä apunani Google translatea. Käännökset ovat kyllä parhaimillaankin vähintään kryptisiä, vai mitä sanotte näistä:

Hokkaido kuorukka onigiri sandwich:

Yhdessä erityisen kastike tehty runsaasti märkä perunan kroketit Hokkaidon, oli hiekkaa riisiä, "Milloin tahansa, missä tahansa, hyvä ystäväni, " Sandwich Onigiri "Tulkaa".

Porsaan muna onigiri sandwich:

Hiekkaa riisin sianlihan makkaraa ja munakokkelia on yksinkertainen ja addiktoiva maku. "Milloin tahansa, missä tahansa, hyvä ystäväni, " Sandwich Onigiri "Tulkaa".

Hyvät lukijat, kumman valitsisitte kuvauksen perusteella?

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Oletteko nähneet yakiniku-lihojani?

Jos asuisin jossain muualla kuin Japanissa, joku toinen olisi todennäköisesti saanut tänään mainion yakiniku-aterian ainekset minun kustantamanani.

Jep -päivän säätö sarja jatkuu.

Japanilaisissa ostoskeskuksissa on turkasen kuuma, ja välittömästi sisätiloihin astuttua on ulkovaatteet riisuttava. Kävin tänään pienellä ostoskierroksella, lähinnä hankkimassa arkistointitavaroita pysyvään kaaokseen jämähtäneen läppäripöydän organisoimiseksi. Samalla poikkesin ruokakauppaan. Ostoskeskuksesta poistuessani puin ovella itseni ja beibin, ja laskin siinä samalla selässäni keikkuneen ruokatavaroita täynnä olevan repun maahan. No, siihen se sitten jäikin, kun minä lähdin lastenrattaiden kanssa viipottamaan kotia kohden. Vasta muutaman sadan metrin jälkeen alkoi olo tuntumaan epäilyttävän kevyeltä.

Takaisin palattuani reppu oli tietysti kadonnut. Siirryin siitä sitten sujuvasti samassa rakennuksessa olevalle poliisiasemalle raportoimaan ostoskassini kadonneeksi. Asiointi sujui jouhevasti japania ja englantia puhuen: "Ei, ei siellä mitään erityisen arvokasta ollut, ellei täksi illaksi ostamiani yakiniku-lihoja lueta...".

Kun ilmoituksen täyttäminen oli vielä kesken, tuli toinen poliisisetä kertomaan, että reppu oli asemavirkailijoiden kopissa.

Perheeni siis saa kuin saakin myös tänään ruokaa.

Vielä tästä säätämisestä. Olen aiheuttanut lähipiirilleni varmaan tuhanteen kertaan hengenahdistusta ja kauhunväristystä tällä jatkuvalla säheltämiselläni. Äitini myös pelkää todennäköisesti edelleen, että unohdan vauvan jonnekin. Minä en näistä stressaa. Onpahan kotiäidinkin elämässä jotain jännitystä.

maanantai 2. marraskuuta 2009

Perushuttua

Sapporoon tuli talvi. Vasta viime viikolla lämpömittari näytti vielä 15 ° C, mutta viime yönä se oli tippunut nollan tietämille, ja kaupunkia ympäröivät vuoret olivat saaneet lumivaipan. Uskomattoman nopea tämä muutos, syyskuun lopussahan oli vielä hellettä.

*****

Kaasuliesi lakkasi aamupäivällä mystisesti toimimasta. Lyhyt puhelinkonsultointi salarimanin kanssa ei tuottanut ratkaisua, joten ei muuta kuin kamera käteen ja tähtäimeen kaasuohjainpaneli ja liesi, ja kuvat sähköpostiin. Kollegoiden pienellä myötäavustuksella selvisi, että kaasulieden sytyttimestä olivat loppuneet patterit.

Ihan oikeasti, miten ne lukutaidottomat ulkomaalaiset, jotka eivät tunne yhtään paikallisia, selviävät täällä?

******

Huomenna on taas joku pyhäpäivä. Passaa minulle!
Related Posts with Thumbnails