tiistai 10. marraskuuta 2009

Koiran elämää?

Japanissa on hyvä syntyä koiraksi.

Lähes jokaisesta ostoskeskuksesta löytyy oma vaatekauppa karvakuonoille. Sieltä voi valita päällepantavaa sesongin tai juhlan mukaan. Jos emännällä tai isännällä on jokin oma suosikkimerkki, todennäköisesti myös haukkunsa voi pukea saman brändin vetimiin.

Tarvikekaupat pullistelevat myös kaikkea muuta tuikitärkeää. Tokihan itseään arvostavalla koiralla tulee olla oma vaatekaappi designluomustensa säilyttämiseen. Omin jaloin lenkkeily on yliarvostettua, sillä ulkoilun voi hoitaa koirarattaissa. Erityisiä coolius-pisteitä saa aurinkolasien käytöstä.

Syntymäpäiviään ainakin tokiolaiset koirat voivat juhlia erikoisvalmisteisien kakkujen äärellä. Ravintokäyntien ei kuitenkaan tarvitse rajoittua juhliin, vaan tokihan koiraystävien tulee saada nauttia ravintolamiljööstä lajitoveriensa kanssa myös muulloinkin esimerkiksi kananmaksaa nauttien.

Koska nykyinen elämänmeno saattaa olla stressaavaa, on uupunutta koiraa hyvä käyttää välillä happihoidossa. Kukapa koira ei nauttisi paineilmatussa akryyliputkessa lekottelussa?

Nähdäkseni yllä mainitut seikat ilostuttavat enemmän koirien omistajia kuin koiria itsejään. Sinällään kyllä esimerkiksi koiran pukeminen farkkuhaalariin on sangen harmitonta.

Ihmisen ja koiran ystävyys Japanissa näyttää todelliset kasvonsa vasta, kun kuulee, että täällä lopetetaan yli 300 000 koiraa vuodessa kaasukammioissa.


6 kommenttia:

Heli kirjoitti...

Näin koirarattaat viime kesänä ihan Helsingissä... Pelottavaa, jos nuo muutkin ilmiöt alkavat rantautua tänne.

riikka kirjoitti...

Todellakin, Japanista löytyy molemmat ääripäät tässäkin asiassa. Olen itse aikoinani ollut vapaaehtoistyössä japanilaisittain harvinaisessa paikassa, löytöeläintarhalla. Yleensähän hylätyt ja muut kodittomat eläimet tosiaan lopetetaan kaasukammioissa, koska harva tavallinen japanilainen haluaa ottaa kotiinsa "käytettyä" koiraa.

Tuolla löytöeläintarhalla olikin sitten jopa satoja koiria ja kissoja, sekä esimerkiksi valtavan suuri sika, joka ilmeisesti oli otettu lemmikiksi taannoisen Babe-elokuvan innoittamana, ja hylätty kadulle kun se kasvoikin söpöä minipossua suuremmaksi. Myös esimerkiksi "101 dalmatialaista" elokuva näkyi pienellä viiveellä myös tuolla, kun hetken huumassa hankituista hauskoista pilkullisista pennuista kasvoikin suht isoja ja voimakkaita aikuisia koiria, eikä niitä enää haluttu pitää. Voi sentään, monia surullisia eläinkohtaloita siellä näki, moni koira oli ennen tarhalle tuloaan joutunut ihan käsittämättömän julmien tekojen kohteeksi. Mutta onneksi oli myös iloisia hetkiä välillä, kun joku koira tai kissa viimein pääsi uuteen kotiin. Moni tosin ei koskaan päässyt, mutta nekin viettivät suhteellisen mukavan elämän tarhalla, eivätpä ainakaan joutuneet kaasukammioon.

Paikan on muuten perustanut englantilainen nainen, joka Japaniin muutettuaan oli myös järkyttynyt maan tavasta kohdella kodittomia eläimiä, ja päätti tehdä jotain. Nettisivutkin löytyy, jos joskus joku liikkuu tuolla Kansaissa päin, niin sielläpä voisi käydä tutustumassa.

http://www.arkbark.net/e/index.htm

(hups, tulipas mittava kommentti)

Jonna kirjoitti...

Mitäs tähän nyt haukkuisi...meidän koiraa tuskin saisi mihinkään kärryihin edes lastattua ; ) , onneksi.

Anu kirjoitti...

Heli: Tuntuisi aika absurdilta jos rantautuisivat, mutta eihän sitä koskaan tiedä...

Riikka: Kiitos mielenkiintoisesta kertomuksesta ja tiedoista! On varmaan ollut ikimuistoinen kokemus. Tämä maa tosiaankin jaksaa yllättää näillä ääripäillään.

Jonna: Aika monen hurtan ylpeyttää varmaan loukattaisiin moisilla laitoksilla ;)

Kenza kirjoitti...

Ääripäästä toiseen.

Aika hassua. Tänä samana päivänä kun julkaisit tämän näin surullisen bokserin surullisessa eläinkaupassa (rakastan boksereita ja niiden aina iloista luonnetta) ja ajattelin tehdä postauksen siitä. Se sai minut itkemään, niinkuin moni muukin eläimiin liittyvä epäkohta Espanjassa. Mutta ajattelin, että myöhemmin sitten.


En vain voi käsittää ihmisten typeryyttä ja julmuutta, koski se sitten toisia ihmisiä, eläimiä tai luontoa.

Anu kirjoitti...

Kenza, bokseri sattuu olemaan myös mun lempirotuni. Appivanhemmillani on yli kymmenen vuotias vanha rouva, edelleen on yhtä iloinen ja leikkkimielinen kuin pentuna! Voi, tulipa ikävä.

Related Posts with Thumbnails