keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Haikuluotain@powderheaven.com

Tervehdys Nisekosta pakkasen raikastamalta punaposkiselta bloggaajalta! Palasin hetki sitten kolmen tunnin laskusetiltä, ja tärisen vieläkin innosta. Pehmeää kevyttä lunta suksien alla -sitä oltiinkin jo kaivattu! Nisekon standardien mukaan tänään ei ollut varsinainen puuteripäivä (= uutta lunta ei ollut 30 cm), mutta katin kontit, esimerkiksi Alpeilla ei pääse iltapäivällä koskaan laskemaan omaa jälkeä ilman helvatunmoista haikkaamista. Vaikka kyllähän puuterihaukat tännekin jo osaavat tulla. Kaikki helpoimmin saavutettavissa olevat offit ovat parissa tunnissa puhkilaskettu. Onneksi mies tuntee paikat jo perusturistia paremmin, ja hänen ohjeistuksellaan minäkin pääsin nauttimaan koskemattomasta lumesta kurussa ja metsäpätkillä.

Nyt vatsa kurisee jo siihen malliin, että on pakko suunnata aterioimaan.

Palailen! :)

tiistai 29. joulukuuta 2009

Perusteellista toimintaa

Vihdoinkin pönttö, jonka toiminnasta ottaa länkkärikin selvää!

Käyttöohjeet

Vain yksi kysymys: kuka haluaa jatkaa "etuoperaatiota" tai "takaoperaatiota" vielä kahden minuutin jälkeen?!?

maanantai 28. joulukuuta 2009

Hullu, hullumpi, seinähullu?

Kirjoittelin tässä parhaillaan juttua eilisestä laskureissustamme lähikeskukseemme Sapporo Teineen, kunnes huomasin, että mies ehti edelle. Käykääpä siis lukemassa sieltä puolelta juttu yksijalkaisesta hiihdonopettajasta vaahtosammuttimien kanssa offareilla... Mies esitteli muutenkin Teinen sen verran perusteellisesti, että tyydyn toteamaan paikasta, että itse iloitsin erityisesti maisemista. Vaikka aivan kuvan kaltaisesta aurinkoisesta kelistä emme päässeet nauttimaan, oli näkymä sinisenä hohtavalle Japaninmerelle mahtava. Jostain syystä mikään ei ole minusta upeampaa, kuin avomeren ihastelu sukset jalassa vuoren huipulta.

Teine on sen verran lähellä, että minulle päivän varsinaisena tarkoituksena oli testata, kuinka sujuu hiihtopäivän vietto vauvan kanssa ilman majoitusta. Niseko on kuitenkin parin tunnin matkan päässä, joten ihan sinne asti ei huvittanut lähteä testaamaan, hajoaako äidiltä nuppi sen tavaramäärän, pukemis-, vaipanvaihto- ja syöttörallin ja mahdollisen huudon keskellä. Kuten jokainen laskemista harrastava tietää, keskusten kahvilat kun eivät varsinaisesti ole suunniteltu vauvaperheille.

Kyllähän se jonkinlaista urheiluhenkeä vaati, että kolmen (joskin hyvän) laskun vuoksi olin reissussa viisi tuntia syömättä ja lähes juomatta. Kamaa oli aivan infernaalinen määrä, mutta hävikiksi kirjattiin vain yksi kappale pipoja. Beibi ehdittiin pukemaan ja riisumaan talvivarustuksestaan pariin kertaan. Vaipanvaihtopaikka löytyi vessasta, imetykseen sopivia tiloja taasen ei, joten se hoidettiin sitten kylmässä autossa... Kaikkien helpotukseksi vauveli suvaitsi olla koko päivän aivan erinomaisen hyvällä tuulella.

Summa summarum: hengissä selvittiin. Silti aion ensi kerralla harkita maksavani itseni sisään loungeen, jonka valitettavasti huomasimme vasta poislähtiessä.

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Taas toivotus hyvän joulun

Istun yksin sohvalla, kädessäni hyöryävä muki omatekoista glögiä (lämmin kiitos vielä vinkeistä). Mies on saatettu matkaan, pieni tähtisilmäni nukkuu suloista vauvan unta, pitkät ripset kuin perhosen siivet poskille levittyen. Pipareiden tuoksu leijuu ilmassa, kynttilän valo on hento, ikkunoista näkyy luminen kaupunki. Joulurauha on asettunut kodiksi.

Toivotan teille, hyvät tutut ja tuntemattomat lukijani, erittäin ihanaa ja rauhaisaa joulua!

Olkoon joulunne täynnä halauksia ja hyvää mieltä.

Joulukuvia3

Joulukuvia2

Joulukuvia1

tiistai 22. joulukuuta 2009

Sopeutumisesta

Viime aikoina on tullut keskusteltua siitä, miten pidenpään Japanissa asuvat expatit ovat tänne asettuneet. Monet tuntuvat muutamien vuosien jälkeen olevan todella tympiintyneitä koko maahan, vaikka alkuun rakastivat Japania. Niitäkin on, jotka viihtyvät paremmin kuin hyvin ja aikovat jäädä tänne loppuelämäkseen. Yksi asia toistuu kuitenkin lähes aina: ulkomaalainen on aina ulkopuolinen. Siihen ei vaikuta edes se, että kieli alkaa olla vivahteitakin myöten hallussa. Pidemmän päälle se käy useimmille raskaaksi. Toki tähänkin sääntöön löytyy poikkeus. Ystäväpiiristämme löytyy yksi ihminen, joka kokee, että kaikkeen pääse Japanissakin "sisään", jos vain tarpeeksi yrittää.

Koska näillä näkymin tulen asumaan Japanissa verraittain lyhyen ajan, reilun vuoden, en usko, että tulen kokemaan viihtymisen suhteen kovinkaan suurta notkahdusta. Itse asiassa uskon, että pystyisin nykyään asumaan lähes missä tahansa maassa kohtalaisen tyytyväisenä. Tämä on nyt kolmas kerta, kun asun ulkomailla. Vain ensimmäisellä kerralla koin pienen pienen kulttuurishokin. Ensimmäinen kokemus opetti lähtemään matkaan avoimin sydämin. Vertailu on turhaa. En enää ajattele, että jokin maa, kulttuuri tai tavat olisivat toista huonompia tai parempia. Vain erilaisia.

Pidemmän päälle en ole kuitenkaan ihan varma. En Japanissa asumisen enkä ylipäätään ulkomailla asumisen suhteen. Huomaan kyllä ajattelevani, ettei minulla ole mitenkään suurta tarvetta palata Suomeen (muuten kuin kesällä lomalle). En siis erityisesti kaipaa Suomea maana. Mikä sinne vetää, ja minkä takia varmasti palaamme, on perhe ja ystävät. Mutta en tiedä, mikä toinenkaan maa olisi sellainen, jonne haluaisin asettua pysyvästi. Taidan vain nauttia siitä jännityksestä, jonka uudessa maassa asuminen tuo mukanaan. Vähän aikaa.

maanantai 21. joulukuuta 2009

Winter Wonderland

Voi hyvää päivää. Tulin juuri kauppareissulta. Taisin taivaltaa kilometrin matkaa yhteen suuntaan 45 minuuttia. Täällä on nimittäin vähän tullut lunta -viimeisen vuorokauden aikana karkeasti arvioiden parikymmentä senttiä. Jo viime talven vierailuilta muistin, ettei täällä ole yleistä jalkakäytävien talvikunnossapitoa, ainoastaan autoteiden aurauksesta huolehtii kaupunki. Muuten riippuu sitten kiinteistöstä, onko talonmies kolannut rakennuksen edustan vai kulkeeko siinä pelkkä polku.

Kaiken tämän tietäen luotin kuitenkin siihen, että saksalaista tekoa oleva hyökkäysvaunu puskisi läpi lumen. Ja kyllähän se toki puskikin. Mutta työntäjästä tuntui, että olisi pikemminkin ollut lumikolan kahvoissa. Jösses sitä hien -ja tunnustan- sadattelun määrää.

Eipähän tarvitse miettiä, treenaisiko tänään jotain muuta.

Edit. Mies sanoi, että lunta oli tullut yli 30 cm, eli hieman alakanttiin meni arvio...

lauantai 19. joulukuuta 2009

Taudinkuva

En osaa edelleenkään
  1. puhua japania kolmea tai neljää sanaa pidempiä lauseita.
  2. istua tatamimatoilla pitkiä aikoja polvillani.
  3. kuvitella syöväni riisiä, misoa ja nattoa aamiaisella -kaurapuuroa sen olla pitää!
En vieläkään muista
  1. ettei kaupasta pidä ostaa leivonnaisia, joiden sisusta ei näe, sillä joka julmetun kerta sieltä paljastuu makeaa paputahnaa.
  2. kieltää ajoissa Lawsonin myyjää työntämästä mukaan tarpeetonta muovirojua kuten pillejä ja lusikoita.
  3. käyttää aina kiertoilmaisua ein sanomiseen.
Nykyään olen sitä mieltä, että
  1. ainut oikea tapa syödä salaattia on puikoilla, ja ainoa oikea salaatinkastike on seesamkastike.
  2. puikot noin ylipäätään on kätevä ruokailuväline.
  3. kalaa ei suotta kannata pilata kypsentämällä.
  4. Suomessa ei ole oikeaa neljää vuodenaikaa (vaan lyhyt valkoinen talvi, kaksi pitkää harmaata talvea ja lyhyt vihreä talvi) ja muutenkin kaikki Suomen ilmastoa koskevat puolustuspuheet johtuvat ihmisten itsesuojelumekanismeista. Enkä peru sanojani vaikka tiedän että siellä on just nyt oikein kiva talvinen keli.
Ilahdun edelleen
  1. lämmitetystä vessanpöntöstä.
  2. ystävällisestä ja nopeasta palvelusta.
  3. tavaratalojen mahtavista ruokaosastoista.
  4. ravintoloissa jaettavista lämpimistä käsipyyhkeistä.
Huvitun edelleen
  1. huoltoasemien työntekijöistä, jotka kumartavat autollesi, kun ajat pois.
  2. asiakaspalvelijoiden nasaaleista äänistä ja irasshaimaseeeee -kuorolaulannasta.
  3. vauvalleni höpertelevistä tädeistä, sedistä, koulutytöistä ja -pojista.
Sen sijaan minua ketuttaa
  1. että tupakkaa on sallittua polttaa lähes missä tahansa.
  2. tolkuton aika, joka kuluu liikennevaloissa seisoskeluun.
  3. roskien vieminen joka jumalan aamu roskahuoneeseen jo kukonlaulun aikaan.
  4. pulla, jota täällä leiväksi kutsutaan.

perjantai 18. joulukuuta 2009

Lakimiesammatista Japanissa

Ennen kuin aloitin tässä nykyisessä 24/7 palveluammatissa, jossa ei vapaapäiviä tunneta, jossa vastuu on suurempi kuin koskaan ja jossa palkka on pieni ennen kuin päättyy kokonaan, olin lakimies. Ja alle vuoden päästä pitäisi olla uudestaan, joskaan en ole aivan varma, kykenenkö enää muistamaan yhtään pykälää tai laatimaan loogista kirjelmää.

Nykyinen pienestä koostaan huolimatta tyrannin otteilla hallitseva työnantajani on pitänyt huolen siitä, ettei minun ole tarvinnut murehtia sitä, voisinko hankkia täällä elannon alkuperäistä ammattiani harjoittaen. Sen verran asia kuitenkin kiinnosti, että huvikseni selvittelin vähän asioita.

Japanissa ei pelkkä oikeustieteellisestä tiedekunnasta hankittu tutkinto oikeuta henkilöä kutsumaan itseään lakimieheksi, vaan tittelin käyttäminen edellyttää, että läpäisee ns. bar examin eli ammatinharjoittamiseen vaadittavan lupatentin. Suomessahan lakimiehiksi kutsutaan kaikkia oikeustieteellisen tutkinnon suorittaneita, ja ainoastaan asianajaja-nimike edellyttää (tutkinnon ja työkokemuksen lisäksi) lupatentin suorittamista.

Bar examin kovuudesta kertoo jotain se, että täällä on vain reilu 20 000 luvan saanutta lakimiestä. Vertailun vuoksi todettakoon, että Suomessa, jonka väkiluku on vain murto-osa Japanin väkiluvusta, lakimiehiä on 12 000. Perinteisesti bar examin on voinut ottaa kuka tahansa, riippumatta koulutuksesta. Hylkäysprosentti on liikkunut 97 ja 99 välissä, ja keskimäärin luvan saaneet ovat joutuneet käymään kerran vuodessa järjestettävässä tentissä neljä tai viisi kertaa. Helsingin oikiksen pääsykokeet alkoivat yllättäen tuntumaan kesäpäivältä Kangasalla...

Japanin järjestelmäkin on pikkuhiljaa muuttumassa. Perinteinen, kaikille avoin tentti järjesteään viimeistä kertaa vuonna 2011. Rinnakkain sen kanssa on jo joitakin vuosia toiminut systeemi, jossa kolmivuotisen jenkkityyppisen law schoolin jälkeen lakimieheksi haluava voi käydä helpotetussa tentissä. Pian tämä jälkimmäinen vaihtoehto on ainoa mahdollinen. Yleistä hämmennystä on kuitenkin herättänyt se, että law schoolinkin käyneistä henkilöistä vain 20-30 prosenttia on läpäissyt tentin tavoitellun yli 40 prosentin sijasta. Japanissa on siis valtavasti nuoria aikuisia, jotka ovat hukanneet vuosia opiskelemalla lakia ja valmistautumalla lupatenttiin, saamatta koskaan ammatinharjoitusoikeutta.

Ja kuten varmaan tässä vaiheessa arvaatte, Japanissa on huhujen mukaan ainoastaan yksi tai kaksi luvan saanutta ulkomaalaista lakimiestä.

Ihan niin epätoivoista ei työn saaminen ulkomaalaiselle juristille kuitenkaan ole, kuin yllä olevasta voisi päätellä. Suuret asianajotoimistot nimittäin palkkaavat ulkomaisia lakimiehiä hoitamaan kansainvälisiä toimeksiantojaan. Omassakin tuttavapiirissä on yksi jo vuosia Tokiossa uraa tehnyt lakimies.

torstai 17. joulukuuta 2009

Päivän Engrish

Engrish

Pitänee jäädä päivystämään, milloin paikalle tulee vauva kivoissa byysissä.

perjantai 11. joulukuuta 2009

Terveisä Nisekosta

Kausi on nyt sitten korkattu! Muutaman tunnin laskin ihanassa auringonpaisteessa. Rinnelaskuksihan sen meni, lunta ei vielä riitä offareille, ellei halua päätyökseen väistellä metrin korkuista sasaa. Mutta tässä vaiheessa rinnelaskukin on ihan ookoo. Ja uudet sukset toimivat aivan kelvollisesti myös kovemmalla lumella.

Tärkeintä kuitenkin, että beibi viihtyi isänsä huomassa mainiosti. Ei siis ole aivan kuiva talvi tulossa!

Nyt tämä bloggaaja lähtee oikomaan koipiaan onseniin ja toivottaa erinomaisen hauskat viikonloput kaikille!

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Yllättävä käänne

Kävin tänään Sapporon turisti-infossa selvittelemässä kulkuyhteyksiä Nisekoon. Tarkoituksena on siis siirtää kuuden hengen seurueemme Nisekoon siten, että autolla menevät miehet ja tavarat, ja naiset ja beibit tulevat perässä julkisella kulkuvälineellä.

Linja-autojen liikeet ovat kielitaidottomalle joskus melkoisen haastavia selvittää. Nisekossa on kolme kylää, eivätkä kaikki reitit suinkaan kulje jokaisen kylän kautta. Olimme netistä katsoneet sopivan bussin, mutta ajattelin varmuudeksi käydä turisti-infosta tarkistamassa, kulkeeko ko. bussi varmasti silloin. No eipä kulje, vaan Donan-bussit aloittavat liikennöinnin vasta 18. päivä. Turisti-infon asiakaspalvelijaltakin kesti 15 minuuttia selvittää, mikä bussi liikkuisi meille sopivaan aikaan.

Siinä keskustelun lomassa satuin huomaamaan, että asiaamme hoitavalla nuorella naisella oli Suomen lippu rintapielessään kiinni. Kyselin sitten syytä moiseen. Tähän nainen totesi selvällä ja sujuvalla suomen kielellä, että opiskelee Suomi-Hokkaido seuran kurssilla kolmena iltana viikossa suomea!

Samalla selvisi monta mielenkiintoista seikkaa:
  1. Täällä todellakin toimii aktiivisesti toimii Suomen ja Hokkaidon välinen ystävyysseura (olin kyllä kuullut huhua moisesta, mutta epäilin sen olevan iäkkäämpien rouvien kahvitteluseura)
  2. Suomea opiskelee niin suuri joukko, että tasoryhmiä on peräti viisi
  3. Tiistai-iltaisin kotimme vieressä pidetään edistyneimpien kurssia
  4. Olen tervetullut käymään kurssilla tapaamassa ihmisiä
What the Hey -kai sitä kotiäiti voi sielläkin pyörähtää.

lauantai 5. joulukuuta 2009

Valomeri

Saimme eilen iloksemme suomivieraita, jotka viipyvät luonamme seuraavat 10 päivää. Sapporoon tutustuminen aloitettiin kipuamalla JR Toweriin ihastelemaan öistä kaupunkia.

Tässä kuva merelle päin, tuossa etualalla asustelemme myös me.

Mukavaa lauantaita kaikille! Blogissa lienee taas vähän hiljaisempaa ystävien vierailun ajan.

JRSapporoTower

perjantai 4. joulukuuta 2009

Words to Live By

Olemme tilanneet Japan Times -sanomalehteä siitä asti, kun minä muutin Japaniin. Koska japaninkielisten lehtien lukeminen edes sanakirjan kanssa on sula mahdottomuus, pitää Japan Times huolen siitä, että pysymme edes kohtuullisesti kärryillä Japanin sisäisten uustisten suhteen. Tosin olemme huomanneet, että tänne periferiaan uutiset tulevat päivän myöhässä. Ja tällä en nyt tarkoita sitä viivettä, joka sanomalehtien ilmestymiseen aina liittyy verrattuna tv-uutisiin ja muuhun sähköiseen mediaan. Vaan kirjaimellisesti sitä, että Hokkaidolla ilmestyvässä lehdessä on ne uutiset, jotka pääsaarella ilmestyvässä lehdessä oli edellisenä päivänä!

Jos Japan Times ei uutisten ajankohtaisuuden osalta häikäise, niin ns. feature- eli inhimillisen näkökulman sisältävien juttujen osalta kylläkin. Aivan erityisesti olen ihastunut Judit Kawaguchin kirjoittamaan "Words to Live By" -kolumniin. Siinä Kawaguchi haastattelee yksittäistä henkilöä tai pariskuntaa heidän elämänvalinnoistaan ja -filosofiastaan. Kuinka joku toimittaja saakaan ihmiset avautumaan! Jutut ovat poikkeuksetta uskomattoman kauniisti kirjoitettuja, koskettavia ja avartavia.

Yksi suosikkijutuistani kertoo tokiolaisesta seitsemänkympin molemmin puolin olevasta pariskunnasta. Yoneko ja Isao Sawa pitävät Tokiossa perinteistä japanilaista majataloa, ryokania. Jos emme olisi jutun ilmestyessä olisi jo varanneet omaa majoitustamme Tokiosta, olisin ehdottomasti halunnut tuohon ryokaniin. Kertakaikkisen hurmaavalta vaikuttava pariskunta!

Matkavinkkinä siis Tokioon suuntaaville: kannattaa harkita yöpyvänsä ainakin yksi yö Sawanoya Ryokanissa.

Jos itse pariskunnasta kirjoitettu juttu kiinnostaa, sen voi lukea täällä.

torstai 3. joulukuuta 2009

Chestnuts Roasting on an Open Fire

Johtuisiko perheenlisäyksestä mutta tänä vuonna olen kokenut kummallista kuumetta joulun lähestyessä. Aikaisempi pienikin kiinnostus koristeluihin sammui sen jälkeen, kun puolenkymmentä vuotta sitten halusin joulukuusen ensimmäisen kerran myös omaan kotiin. Kuusen kastelu ei kuitenkaan noviisilta mennyt ihan putkeen, ja niitä neulasia taidettiin imuroida vielä seuraavana kesänäkin... Kolmen metrin matkalla parvekkeelle kuusi nimittäin karisti itsensä niin tarkoin, että käteen jäi vain ranka.

Muutenkin perinteisestä kotijoulusta on vuosia aikaa. Viime vuosina tavaksi on tullut suunnistaa jonkinlaisella kokoonpanolla paikkaan, jossa lumi on taattu ja matkaan voi pakata sukset.

Mutta tänä vuonna olen alkanut oikein tekemään joulua. Mielessä vilkkuu valkoisella ja hopealla koristelu koti, kynttilän valo, uunista leijailevat herkulliset tuoksut, taustalla Nat King Cole laulamassa The Christmas Songia... Ihanaa rauhaa, ruokaa, kirjoja ja yhdessäoloa.

Huvittavinta tässä intoilussani on se, että emme edes tiedä, onko meillä koko perhe kotona jouluaattona. Jouluhan ei nimittäin ole Japanissa pyhä, ja salariman saattaa hyvinkin joutua työmatkalle juuri tuolloin. Lomapäivän olisi toki voinut ottaa, mutta päätimme jo aikoja sitten, että ne säästetään matkoihin ja laskureissuihin.

Josko niin ikävästi käy, että mies on tien päällä aaton, uskon olevani Skypen välityksellä tervetullut vanhempieni ja appivanhempieni joulukarkeloihin. Riemukasta yhdessäoloa IRL on luvassa joulupäivän iltana, jolloin japanilais-kanadalainen pariskunta järjestää joulujuhlat pienelle joukolle ystäviään.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Uusia makuja


Tänään tiedossa on vauvanruokahöpinää. Tämä siis varoituksen sanana niille, joita vauvajutut ei erityisemmin nappaa :)

Beibimme alkaa lähestyä puolen vuoden ikää, joten kiinteiden ruokien aloittaminen on pian ajankohtaista. Koska neuvolakäynnillä paikalliset ruokasuositukset menivät hiukan ohi, olenkin haastatellut japanilaisia äitejä heidän tavoistaan.

Myös Japanissa tämänhetkinen virallinen täysimetyssuositus on kuusi kuukautta. Aikaisemmin kiinteiden maisteleminen on suositeltu aloitettavaksi viiden kuukauden iässä, ja paljon löytyy äitejä, jotka toimivat tämän mukaisesti. Osa äideistä on saanut ohjeeksi maistatuttaa vauvoilla keittoja ja mehuja jo tätä ennen, jotta vauvat tottuisivat maidon lisäksi muihinkin makuihin.

Ensimmäiseksi varsinaisena kiinteänä ruokana useimmille vauvoille tunnutaan tarjoavan riisivelliä. Vaihtelua aloitusruoan kanssa toki on, kuten Suomessakin. Sen jälkeen mukaan tulevat erilaiset muussatut kasvikset ja melko pian myös kala. Juomaksi yli kuusikuukautisille tarjotaan äidinmaidon/vastikkeen lisäksi ohrateetä ja vettä. Yllättäen natto on täällä yksi lasten lempiruoista! Pitänee ottaa se oman beibimmekin ruokaohjelmaan varhaisessa vaiheessa, aikuisena tuohon makuun ei ole oikein innostusta tutustua.

Ruokakulttuurien erot näkyvät myös valmisvauvanruokien kohdalla. Makuina löytyy muun muassa meidän korvaamme eksoottisilta kuulostavia hevosenlihaa ja kananmaksaa.

Itse painiskelen vielä sen kanssa, tarjoanko lapsellemme myös muussattuja ruokia vain siirrynkö suoraan pelkkiin sormiruokiin. Se on kuitenkin varmaa, että tarjolle annetaan luomua niin pitkälti kuin se on mahdollista.

Edo-Elmerit ovat muuten kirjoittaneet kiinnostavan jutun synnyttämisestä Japanissa, sen voi käydä lukemassa täällä.

Kuva Kewpie

tiistai 1. joulukuuta 2009

Klassiseen Japaniin tutustumassa

Kävin eilen Hokkaidon kansainvälisten naisten järjestön järjestämässä "Japanilainen kulttuuri tutuksi"-tapahtumassa. Tilaisuudessa oli mahdollista tutustua ikebanaan, kalligrafiaan, origamien taitteluun, kimonon pukemiseen ja teeseremoniaan. Kuvittelin, että paikalle saapuisi lähinnä muita länsimaalaisia, mutta uskottava se on, että täällä asuu länkkäreitä todella vähän! Suurin osa osallistujista japanilaisia, joko nuoria tyttöjä tai iäkkäämpiä, ihastuttavia rouvia. Japanintaitoni pääsivät todelliseen koetukseen, sillä esimerkiksi ikebana-senseini ei puhunut kuin yksittäisiä sanoja englantia.

Alla on kuva minusta teeseremonia aikana. Valitettavasti päälläni oleva kimono ei käy kovin hyvin, mutta se oli upea! Sen pukeminen päälleni vei kahdelta rouvalta yli kymmenen minuuttia. Olin jostain syystä kuvitellut, että kimono olisi melko löyhä ja rento vaate, mutta alusliiveineen se kuristettiinkin ympärille todella tiukkaan.

Itse teeseremonia oli lyhennetty versio varsinaisesta neljä tuntia kestävästä seremoniasta. Valitettavasti en itse oikein kyennyt nauttimaan kiireettömyyden tunteesta, koska pienokaiseni päätti juuri tuolloin aloittaa leijonan karjuntaa muistuttavan itkemisen... Nisekossa näyttää kuitenkin olevan paikka, jossa kokemuksen voi uusia, joten ehkäpä jätän siellä joskus beibin isälleen ja käyn kokeilemassa paremmalla onnella.

Sain siis pienen kurkistuksen Japanin perinteisiin taidemuotoihin. Sääli, että monet niistä ovat nykyjapanissa yhä harvemman hallussa. Itse olisin kovinkin kiinnostunut käymään jonkinlaisen ikebana- tai kalligrafiakurssin, mutta Sapporossa ei taida englanninkielistä opetusta olla tarjolla.

Teeseremonia
Related Posts with Thumbnails