tiistai 22. joulukuuta 2009

Sopeutumisesta

Viime aikoina on tullut keskusteltua siitä, miten pidenpään Japanissa asuvat expatit ovat tänne asettuneet. Monet tuntuvat muutamien vuosien jälkeen olevan todella tympiintyneitä koko maahan, vaikka alkuun rakastivat Japania. Niitäkin on, jotka viihtyvät paremmin kuin hyvin ja aikovat jäädä tänne loppuelämäkseen. Yksi asia toistuu kuitenkin lähes aina: ulkomaalainen on aina ulkopuolinen. Siihen ei vaikuta edes se, että kieli alkaa olla vivahteitakin myöten hallussa. Pidemmän päälle se käy useimmille raskaaksi. Toki tähänkin sääntöön löytyy poikkeus. Ystäväpiiristämme löytyy yksi ihminen, joka kokee, että kaikkeen pääse Japanissakin "sisään", jos vain tarpeeksi yrittää.

Koska näillä näkymin tulen asumaan Japanissa verraittain lyhyen ajan, reilun vuoden, en usko, että tulen kokemaan viihtymisen suhteen kovinkaan suurta notkahdusta. Itse asiassa uskon, että pystyisin nykyään asumaan lähes missä tahansa maassa kohtalaisen tyytyväisenä. Tämä on nyt kolmas kerta, kun asun ulkomailla. Vain ensimmäisellä kerralla koin pienen pienen kulttuurishokin. Ensimmäinen kokemus opetti lähtemään matkaan avoimin sydämin. Vertailu on turhaa. En enää ajattele, että jokin maa, kulttuuri tai tavat olisivat toista huonompia tai parempia. Vain erilaisia.

Pidemmän päälle en ole kuitenkaan ihan varma. En Japanissa asumisen enkä ylipäätään ulkomailla asumisen suhteen. Huomaan kyllä ajattelevani, ettei minulla ole mitenkään suurta tarvetta palata Suomeen (muuten kuin kesällä lomalle). En siis erityisesti kaipaa Suomea maana. Mikä sinne vetää, ja minkä takia varmasti palaamme, on perhe ja ystävät. Mutta en tiedä, mikä toinenkaan maa olisi sellainen, jonne haluaisin asettua pysyvästi. Taidan vain nauttia siitä jännityksestä, jonka uudessa maassa asuminen tuo mukanaan. Vähän aikaa.

3 kommenttia:

Yan-san kirjoitti...

Meikäläistä ärsyttää Japanissa tällä hetkellä suuresti yksi asia: SAIRASLOMAPÄIVÄT.

Flunssa alkoi yön aikana. Huippaa niin, ettei tahdo pysyä pystyssä ja kamala vilu. Kaikki kuusi vuoden jäljellä olevaa lomapäivää ovat jo "kiinni", joten ei muuta kuin nappia naamaan, kauhea määrä vaatetta ylle ja kohti työpaikkaa. Suomessa ei olisi tässä kuosissa edes tarvinut miettiä, että lähteekö.

Onneksi kyseessä on vuoden viimeinen lomapäivä ja toimistolla ei vaikuttaisi olevan mitään erityistä kiirettä, joten eiköhän tästä päivästä selviä. Joka tapauksessa, tämä japanilaisen firman vuosiloma- ja sairaslomasysteemi on ihan typerä, enkä aio alkaa pitää tätä normaalina asiana :)

Anu kirjoitti...

Otan osaa. Aika tympeältä kuulostaa. Ei oo siinäkään mielessä työnantajalta fiksua, jos ei anna palkallisia sairausvapaapäiviä, että porukka vaan tulee tartuttamaan toiset samaan tautiin.

Yan-san kirjoitti...

Sen verran harhoissani nakojaan olin tuota kommenttia kirjoittajanut, etta vuoden viimeinen tyopaiva oli taipunut lomapaivaksi. Illalla kotiin palattuani mittari naytti 39,1 astetta, joten voinee arvata kuinka hyodyllinen ahertaja olin tyopaikalla.

Mutta, hyvaa uutta vuotta tiikerihaikuille!

Related Posts with Thumbnails