maanantai 8. helmikuuta 2010

Lasken -siis olen

Talvi on osoittanut, että miehessä on enemmän hiihtojournalistin vikaa kuin minussa. Niin ihanaa kuin laskeminen onkin, minulla ei näytä olevan siitä superlatiiviadjektiivien lisäksi mitään kovin järkevää sanottavaa. Koska kuitenkin blogini sivupalkissakin uhoan kirjoittavani puuterilumen metsästyksestä, taitaa olla aika avata sanallinen arkkuni.

Ihan ensiksi ajattelin kertoa laskuhistoriastani ja siitä, mikä saa minut, 30-vuotta täyttäneen perheenäidin vielä suuntaamaan kerta toisensa jälkeen merkittyjen rinteiden ulkopuolle offareille ja takamaastoon, tietäen riskit jotka siihen väistämättä liittyvät.

*****

Lasku-urani alkoi viisivuotiaana kotikyläni mäessä. Jo toisella laskukerralla muistan bonganneeni kaksoishyppyrin, jolle suuntasin epäilemättä -vain löytääkseeni itseni ja kaikki kamani levällään hyppyrin alta kuin se kuuluisa jänöjussi konsanaan... Seuraavalle hyppykerralla enää pyllähdin, ja kolmannella selvitin koko komeuden pystyssä.

Ja niin olin koukussa.

Seuraavat kymmenen vuotta vietin rinteessä ahkerasti aikaa. Jossain teini-iän korvilla kaveri toisensa jälkeen jätti harrastuksen, ja lopulta minustakin tuli kerran-talvessa-viikonloppu -laskija. Laskettelulla ei tuntunut olevan mitään uutta tarjottavaa. Suomen rinteet oli koluttu ja haasteettomiksi havaittu.

Tavattuani mieheni innostuin harrastuksesta uudestaan. Suuntasin hänen vanavedessään ensimmäistä kertaa Alpeille. Pidemmät rinteet ja upeat maisemat (plus tietenkin after ski ;) ) saivat harrastukseen uutta potkua. Alpeilla pääsin myös ensimmäisen kerran kokemaan, miltä tuntuu laskea puuterilumessa. Yllättäen hommassa oli taas uutta haastetta, sillä parin vuosikymmenen kokemus kovalla ei tuntunut missään, kun alla oli pehmeää irtolunta.

Siinä vaiheessa mies alkoi kaivata hommaan uutta potkua, ja kiinnostui vapaalaskusta. Jäin kotiin gradua kirjoittamaan, kun mies suuntasi ensimmäiselle randoreissulleen (alaa tuntemattomille, randoilu = skinnailu = ski touring = tarkoittaa sitä, että erikoissiteillä varustetuilla suksilla, joiden pohjaan on kiinnitetty nousukarvat, noustaan ylös vuorelle ja lasketaan sitten alas). Itse olin epäilevämpi ja hieman huolissani vuorilla piilevistä vaaroista.

Fakta on, ettei vuorilla liikkuminen ole koskaan riskitöntä. Lumivyöryjen lisäksi laskijan täytyy ottaa huomioon loukkaantumisriski ja se, ettei apua ole välttämättä lähellä. Toisaalta rinteessäkin sattuu ja tapahtuu. Olen lähes joka vuosi todistanut jonkinlaisen onnettomuuden tai läheltä piti -tilanteen. Olen ollut sairaalassa tulkkina, kun murtunutta kättä väännetään paikoilleen, ja katsonut pelastushelikopterin katoavan taivaalle kaverini pelastuspulkassa roikkuen.

Riksgränsen

Tuuriin ei kannata luottaa, vaan omia lumiturvallisuustietoja ja -taitoja tulee mielestäni kehittää ja ylläpitää jatkuvasti. Itse suuntasin mieheni kanssa heti vapaalaskusta innostuttuani neljän päivän mittaiselle lumiturvallisuus/vapaalaskukurssille, jossa kokeneen vuoristo-oppaan johdolla opettelimme käytännössä muun muassa nousu- ja laskureittien valintaa, lumivyöryjen riskitekijöitä, toimintaa onnettomuustilanteissa ja lumivyöryyn hautautuneen ihmisen etsintää ja ylöskaivamista. Kurssi ei tehnyt minusta vuoristoeksperttiä eikä estä minua mahdollisesti joutumasta onnettomuuteen tulevaisuudessa. Mielestäni on kuitenkin sulaa hulluutta suunnata rinteiden ulkopuolelle sokeasti edes oppaan kanssa, jos ei pysty lainkaan arvioimaan itse, minkälaisia riskejä ottaa. Yhtälailla on vastuutonta laskea ilman asianmukaista lumiturvallisuusvarustusta.

Mikä siinä vapaalaskemisessa on sitten sen arvoista, että riskin uskaltaa ottaa?

Minulle se yksi ja ainut syy suunnata rinteiden ulkopuolle on puuterilumi. Syvässä puuterissaa laskemisessa on jotain, joka on hyvin vaikeaa selittää sellaiselle henkilölle, joka ei ole sitä koskaan kokenut. Moni vannoutunut fani sanoo, että se parasta, mitä ihminen voi tehdä housut jalassa, ja taidan yhtyä siihen kuoroon. Itse kuvailisin ns. pohjattomassa puuterissa laskemista painottomuuden tunteeseen. Ikäänkuin ratsastaisi painottomasti aallokossa, joka vuorotellen nostaa ja laskee sinua ylös ja alas. Out of body experience. Kun sitä on kerran saanut maistaa, paluuta ei enää ole.

10 kommenttia:

suklaasydän kirjoitti...

Hyvin selitetty! Mutta teillä suksihemmoilla touhu kyllä näyttää aina kovin raskaalta. Laudalla kun laskee ei muuta tarvitse kuin paino takajalalle ja liitää ;)

Täytyypi koputtaa puuta että omalle kohdalle, eikä laskukavereitten kohdalle ole koskaan (yhteisten laskujen aikana) sattunut mitään vakavaa josta ei olisi selvitty itse.

Anonyymi kirjoitti...

jep! tuttu fiilis ;) sita on koukussa puuteriin eika siita mihinkaan paase. oli pakko muuttaa alpeille ja hakea taalta tyo ja mies ;). just viikonloppuna kolme touringpaivaa takana, about 5000Hm kiivetty ja puuterit nautittu...;))

Anonyymi kirjoitti...

jos ei nyt liioittelisi...ei nyt ihan sentaan 5000Hm vaan ihan 4000Hm ;).
on muuten samansorttinen tausta kuin sulla - suomen rinteet tuli nuoruudessa koluttua. alpeille muutettuani opiskelujeni takia eivat rahat aina riittaneet hissilippuihin, mutta onneksi kaverit pistivat touring sukset jalkaani ja karvat pohjaan...silta tielta "ei olla poikettu"! ;))

Tanja kirjoitti...

Heissan!

Vastavierailulla, kiva kun kävit ja jätiti kommentin - jotta löysin tänne:)! Ollaankohan me törmätty jossain "oikeessa elämässä";)? Lähinnä siis rinteessä tai niiden ulkopuolella..? Taidat olla vähän nuorempi...

Huoh - mä kommentoin just jonkun blogiin, että ihan sama laskeeko lähellä vai kaukana - KUNHAN VAIN PÄÄSISI MÄKEEN. Musta tuntuu, että mä olen ihan oikeasti aurannut ne neljä viimeistä talvea jotka meidän viisivuotias on ollut suksilla... jos vielä pari jaksaisi, niin sitten noille naperoille voinee lyödä skinit pohjiin, eikö;)?! Argh, pointti siis oli, että nyta alkaa kaivata sitä omaa laskemista. Haaveissa on pitkä viikonloopu Alpeilla kaksin miehen kanssa, toivottavasti jo ensi talvena...

Mä olen äityden jälkeen tullut liian varovaiseksi. Ehkä se taas vähän karisee kun pääsee itse harrastamaan... Mäkin olen todistanut liian monia läheltä piti tilanteita ja muistan vieläkin elävästi kymmenen vuoden takaa kun lumilaatta lähtee alta ja jengiä etsitään pari vuorokautta...

Mutta siis, muistan myös sen puuterifiiliksen - ei kai sitä unohda. Ehkä sitten joskus. Ja nämähän ovat jokaisen omia valintoja, joten ymmärrän suakin h-y-v-i-n!

Olipa hauskaa kun löysin tänne - täältä saa epäilemättä potkua päivään;)!

Anu kirjoitti...

Suklaasydän: Jeps, perjantaina tuli viimeksi katseltua lautailijoita "sillä silmällä". Kyllä se vaan näyttää niin uskomattoman hauskalta ja helpolta(?), pieni kademielikin iski ;) Fakta on, että minä ainakin jouduin ihan opettelemaan puuterissa laskemista. Ja opettelen edelleen. Riittävän leveät lankut kyllä auttoivat asiaa.

Anonyymi: Voi vitsiläinen... Taidat elää mun unelmaelämää!! :) Touring jäänee tänäkin vuonna väliin (viime talvenahan "etukupu" alkoi haittaamaan jo tammikuussa, ja tänä vuonna taas haittaa se, että päiväkin on liian pitkä aika olla pienen luota poissa, kun tyyppi ei huoli pulloa), ja hiihtopäivät ylipäätään varmaan pariinkymmeneen... Mä olen niin myöhäisherännäinen, etten vielä opiskeluvaiheessa älynnyt sellaista mahdollisuutta, että Alpeille voisi lähteä. Mutta nyt tähtäimessä on visusti se, että jossain vaiheessa asutaan vielä siellä!

Tanja: Kiva kun poikkesit vastavierailulle! :) Juu olen näemmä muutamaan vuotta nuorempi. Mulla on aika hyvä kasvomuisti, enkä äkkiseltään keksi, missä olisimme tavanneet... Mutta olet itseasiassa hurjasti samannäköinen sen tyypin kanssa, joka blogistasi vinkkasi :)

Kyllä minäkin riskejä mietin ihan eri tavalla nyt, kun itsellä on lapsi. Mutta tilaisuuksia ei voi oikein jättää käyttämättä, kun asuu yhden maailman parhaimman puuteriparatiisin lähituntumassa :)

Meidän beibi-parka, sillekin on jo harrastus valmiiksi päätetty ;) Luin tosiaan jo sun blogista, että esikoisesi on ollut suksilla jo neljä talvea. Alkuun varmaan murtsikoilla, mutta missä vaiheessa laitoitte laskettelusuksille? Mä aion kyllä jättää opettamisen ammattilaiselle -vaikkei sekään ilmeisesti auta, jos on oma tenava kyseessä ;)

Toivottavasti pääset pian suksille! :)

Kenza kirjoitti...

Laskettelussa tulee varmaan vähän sama fiilis kuin sukeltamisessa, tosin laskettelu taitaa olla vaarallisempaa? :) Yösukelluksesta tuli sellainen fiilis kuin ois leijaillut avaruudessa ja oli aivan mahtava fiilis se. Mä taidan olla liian vanha noihin laskettelupuuhiin, pulkkamäkikin pelottaa nykyisin :D Kokemusta ei siis ole kuin pikku nyppylästä ala-asteella ja sitten pari vuotta sitten laudalla Jenkeissä, jolloin vedin lipat pari kertaa todella pahasti suoraan selälteen. Taisi jäädä pieni kammo..

Tanja kirjoitti...

Ymmärrän, että tilaisuudet on käytettävä hyväksi - voi olla että mäkin siellä rohkaistuisin..:). Me lähdetään parin vkon päästä Kanadaan jossa toivottavasti ainakin hetkeksi pääsee hiihtämään ihan itse, sitten nähdään kuinka käy...

Meillä ikävä kyllä totetuu tämä juttu niistä suutarin lasten kengistä.. Mähän tietsyti hiihdon- ja liikunnanopena vannoin ennen lapsia, että meillä opetellaan ensin hiihtämään murtsikkaa.. Vaan kuinkas kävikään.. Suoraan vaan alppisukset jalkaan ja vasta tänä talvena 4 ja 3 veet saivat murtsikat ja opettelivat niillä hiihtämään. Olivat muuten aluksia aika ihmeissään;). Pari ekaa talvea molemmilla lasku on ollut lähinnä oikolaskua, mutta mun mielestä se on sikäli ollut tuloksekasta, että niillä on molemmilla nyt (äidin mielestä:) hyvä suksituntuma ja ovat tottuneet liikkumaan niillä. a se auttaa siihen, että jos on valjaat mukana niin 3v tuli jo viime talvena oikeestaan mistä vain - seistä matkustelee valjaissa edessä ja keskittyy maisemiin;).
Esikoinen kyselee koko ajan koska pääsee hiihtokouluun - kun niillä on ne kivat liivit... Ja kyllä se pääsee, vaikka nyt jo äidinkin neuvot kelpaavat...

Mulla on ollu mielessä blogata lasten laskemisesta, ehkä keväämmällä...

Anu kirjoitti...

Kenza: Sukeltaminen on juuri samalla tavalla koukuttavaa kuin puuterilaskeminen. Mulla on tosin dyykkipäiviä noin promillen luokkaa verrattuna laskupäiviin, mutta sitäkin pääsee toivottavasti jossain vaiheessa enemmän harrastamaan. Ehkä jo tänä talvena.

Tanja: Mä en tosiaankaan ollut tajunnut, että jo niiiiin pienille voi laittaa alppisukset jalkaan! Olisi tosi kiva kuulla, miten teillä on laskuhommat aloitettu, jos vaan suinkin jaksat siitä kirjoittaa! Mutta ihan mahtavaa, jos ei tarvitse kolmea neljää vuotta odottaa, enenn kuin tytön voi viedä mäkeen :)

Vilijonkka kirjoitti...

Kirjoitit mulle uudesta aiheesta. Vaikka lähes kaikki tuttavani laskettelevat, Alpeilla ja "kaikkialla", olen onnistuneesti välttänyt tuollaiset puuterilumihehkutukset. Yhdelle ystävälle seurueineen ei käynyt aivan niin ihanasti, eikä siitä paljoa jälkikäteen olla puhuttu, Alppien kielletyllä rinteillä kun olivat olleet lasketteluvaatemainoskuvauksien varjolla, eikä se lääkärilentokonekuljetus Töölöön kai kauhean hauska ollut. Joten suhtaudun edelleen hieman varauksella isompien lasteni uuteen harrastukseen.

Miten muistan aivan muutaman päivän sisällä lukeneeni lehdestä Sveitsin aikovan asettaa tai asetti jo sakon epävirallisilla mäillä laskeville?

Mutta, eipä käy kieltäminen, aivan upean houkutteleva kuva!

Ja sitten vielä tuosta äitiydestä ja vaarojen uhmaamisesta. Minusta on tullut kerrassaan nynny, yhä pelokkaampi jokaisen raskauden jälkeen. Voin huonosti ja pelkään jopa karusellissa. Siitäkin kuulin joltakin, että se olisi luonnon tapa pitää äiti hengissä.

nimim. pelokkaista pelokkain

Anu kirjoitti...

Tuo pelkojuttu on tosiaan mielenkiintoinen. Olen kuullut lähes kaikille käyvän kuten sinulle. Multa ilmeisesti puutuu jokin ruuvi päästä, koska äidiksi tulon jälkeen yhä edelleen rakastan samoja extreme-lajeja kuin ennenkin. Mutta ettei tänne jää aivan väärää kuvaa, pitää kuitenkin todeta, että ns. extreme-lajejakin voi harrastaa hyvin monella tavalla. Minä olen varmasrti sieltä harkitsevammasta päästä, ja jos yhtään epäilyttää, jätän jutun mielummin tekemättä.

Nuo onnettomuudet ovat kyllä joka kerta yhtä kauheita, eivätkä tosiankaan paljon jälkikäteenkään naurata. Mutta edelleen, harkinnalla riskin voi lähtökohtaisesti minimoida samanlaiseksi, kuin esim. auton ajaminen on.

Ymmärrän hyvin huolesi lapsiesi suhteen. Mutta tuskin he ovat ihan heti mitään vuoren jyrkintä kurua syöksymässä laskemaan :)

Related Posts with Thumbnails