sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

B niin kuin Bitch

Edellisen jutun kommenttiboxissa syntyi keskustelua japanilaisten kiinnostuksesta veriryhmiin, ja sainkin heti eilen tilaisuuden kysellä ystävättäreltäni asiasta. Alla oleva perustuu siis yhden japanilaisnaisen kanssa käytyyn keskusteluun, valitettavasti sen suurempaan tutkimustyöhän ei ollut aikaa.

Toden totta asia on niin, että japanilaiset uskovat ainakin leikkimielisesti, että veriryhmällä on vaikutusta persoonallisuuten. Jos muistan oikein, ystävättäreni käytti seuraavanlaisia adjektiivejä eri veriryhmistä:

A Siisti, rauhallinen, perfektionisti
B Individualisti, itsekäs, suorittaja
AB Jakaantunut persoonallisuus, voivat olla toisinaan ujoja, toisinaan ulospäinsuuntautuneita
O Ulospäinsuuntautunut, sosiaalinen, innovaattori

Suurin osa japanilaisista kuuluu A- tai O-veriryhmiin. B:tä ja AB:ta pidetään hieman erikoisina tapauksina. Ystävättäreni kertoi tietävänsä kaikkien lapsuudenystäviensä veriryhmät. Hänen mukaansa jos B- tai AB-ryhmäläinen tekee jotain erikoista, saatetaan se kuitata sillä, että henkilö on ko. veriryhmän edustaja. Tiettyjen veriryhmien myös katsotaan tulevan paremmin toimeen toistensa kanssa (vastaa luovuttajatyyppejä). Naistenlehdissä eri verityypeille tehdään samanlaisia ennustuksia kuin meillä horoskooppimerkeille.

En yhtään ihmettele, että itsekeskeisinä individualisteina pidettävä B-ryhmä ei ole erityisen suosittu täällä. Japanissahan yleisesti ryhmä asetetaan yksilön edelle, eikä liikaa individualismia katsota hyvällä. Ryhmäpainetta kuvaa yleinen sanonta, jonka mukaan naula, joka törröttää, hakataan sisään.

Loppuun täytyy todeta, että kylläpä oma elämä helpottui. Jos jatkossa teen jotain, mikä herättää japanilaisissa kummastusta, voin vain todeta, että olen B-ryhmäläinen.

14 kommenttia:

-Jassu- kirjoitti...

Aika hauskaa! Ja toisaalta, mikä ettei -jos kerta syntymähetkellä ollut tähtien asentokin määrittelisi jotain ihmisestä.

Näin sitä oppii uutta muista kulttuureista ja tavoista, mahtavaa!

T: Se tavallinen A

mizyéna kirjoitti...

A täälläkin ja allekirjoitan analyysin :D

Marika kirjoitti...

AB, saan olla mitä vaan. Jeejee :D

PikkuSanna kirjoitti...

Aina sitä oppii uutta.

t. toinen B

Anonyymi kirjoitti...

Samoin täällä Tokion suunnalla voin kuitata omituisuuteni siis tuolla. Olipa helpottava tieto.

MrsAgatha kirjoitti...

Mäkin olen A mutta ei tuo analyysi kyllä sopinut... Tai siis, pitäisi kai sanoa että sopi niin kuulostaa paremmalta! =D

Anu kirjoitti...

Ai ai, niin moni tunnisti itsensä että alkoi pelottamaan, ettei tämä olekaan mitään pseudotiedettä (lue: että minä olen oikeasti itsekäs :D ).

Vilijonkka kirjoitti...

O tunnisti itsensä! Nyt tulikin hurja halu saada selville lapsien veriryhmät...

Kenza kirjoitti...

Mä taidan olla virallisesti B, mutta mua kuvaa parhaiten "jakaantunut persoonallisuus" ..

Vendaval kirjoitti...

hei! uusi lukija ilmoittautuu :) olipa hauska juttu! täytynee selvittää oma veriryhmä, kun en sitä tiedä :O kuvauksen perusteella AB

Anu kirjoitti...

Tervetuloa Vendeval! Pitää tulla vastavierailulle paremmalla ajalla.

Anonyymi kirjoitti...

Vai tämä oli se syy japanilaisten intoon kertoa veriryhmänsä. Olen pari kertaa törmännyt tuohon veriryhmäinfoon, ja todella ihmetellyt, mitä sillä tiedolla teen. Hyvä, että kerroit. :D

Olen lukenut blogiasi jo pitkään, mutta en vain ole uskaltautunut kommentoimaan. Kirjoituksesi usein piristävät päivääni, sillä osaat kertoa kokemuksistasi hauskasti. Olen itsekin aikamoinen säätäjä, joten monet säädöt olisivat voineet tapahtua minullekin - olenhan B-ryhmäläinen.

- M

Anu kirjoitti...

Hei M! Kiva kun uskaltauduit kommentoimaan, kyllähän se vastakaiku nimittäin se on, joka tästä blogin pitämisestä tekee mielekästä :)

Musta tuntuu, että lähipiiri on täynnä hillittyjä ja hallittuja ihmisiä, kiva että muitakin säätäjiä löytyy :D

Anonyymi kirjoitti...

Heh, ehkä tästä eteenpäin uskaltaudun kommentoimaan enemmänkin. :) Uskon, että kirjoittaminen tänne on paljon motivoivampaa, jos me lukijat annetaan vastakaikua. Tämä sinun blogisi on kuitenkin kaikkine juttuineen aivan ehdotonta lemppariosastoa! Jatka samaan malliin!

Mun lähipiiriini kuuluu useampikin säätäjä. Ne kaikki on sitten vissiin kerääntynyt mun ympärille. :D

- M

Related Posts with Thumbnails