keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Kuka oot, mistä tuut?

Heipä hei kaikki lukijani, ja mukavaa keskiviikkopäivää!

Aloitin tämän blogini elokuussa tarkoituksenani lähinnä raportoida kuulumisiani kavereille. Ilmoitin kuitenkin blogini myös blogilistalle -jos ei tuttuja kiinnostaisikaan niin ehkä sieltä löytyisi muutama Japanista kiinnostunut lukija ;)

Blogilla on nyt ikää seitsemisen kuukautta, ja Google Analyticsin mukaan säännöllisiä viikkolukijoita on noin 600 + satunnaisesti paikalle eksyvät. Kommentoijat ovat minulle suurimmaksi osaksi nettimaailman ulkopuolella tuntemattomia ihmisiä. Tutuista aika harva on tänne mitään merkkiä jättänyt.

Ymmärrän ihan hyvin, että kaikkia ei kommentointi kiinnosta. Olen itsekin lukenut joitain blogeja koskaan sinne merkkiä jättämättä. Minulle blogin kirjoittajana ne kommentit ovat kuitenkin se juttu, joka tekee tästä mielekästä. Älkää siis ainakaan arkuuttanne jättäkö kommentoimatta. Lupaan, etten niele purematta. Ja kommentoida voi siis anonyymistikin.

Jos kommentointi ei kuitenkaan ole sinun juttusi, niin pyytäisin silti, että jättäisit tämän yhden kerran merkin vierailustasi, jos et ole koskaan aikaisemmin kommenttia jättänyt. Miksi käyt täällä? Mistä tykkäät eniten lukea/mikä ei niinkään kiinnosta? Haluaisitko kuulla jostain lisää tai onko sinulla minulle kysymyksiä? Olen toki myös kiinnostunut kuulemaan sinusta, mutta sekin on vapaaehtoista.

Kiitos jo etukäteen kaikille vastaaville! Ja kaikki maan hiljaiset ovat kuitenkin edelleenkin yhtä tervetulleita.

Parhain terveisin

Haikuluotsi Anu

P.S. Toki myös aikaisemmin kommentoineet saavat toiveitaan esittää!

88 kommenttia:

Annika kirjoitti...

Tervehdys Meksikosta! Täällä yksi haamulukija, jolta kommentonti aina jää.. Mutta ilmoittaudutaan nyt, kun kauniisti pyydetään! Löysin tänne muistaakseni Bisquitsin linkin kautta ja tykkään kovasti lukea näitä Japanin tarinoitasi: kirjoitat tosi reippaasti ja kauniisti!

Anonyymi kirjoitti...

Huomenta Anu, täällä toinen haamulukija Suomen Turusta. Bongasin blogisi blogilistan etusivulta ja jäin pysyväksi lukijaksi. Haaveilen Japaniin matkustamisesta, siksi kaikki kauniit ja myös hupaisat jutut maasta kiinnostavat. Kirjoitat todella hauskasti!

Anonyymi kirjoitti...

Moikka Lontoosta! Tykkaan lukea ulkosuomalaisen elamasta ja kaikesta kummallisesta, johon olet tormannyt Japanissa. Kaikki jutut ovat tahan mennessa kiinnostaneet, joten jatka samaan malliin!

Tulin alunperin blogilistan kautta.

Liisa

Tuuli kirjoitti...

Moikka! En enää muista, mistä tänne päädyin, mutta tykkään tyylistäsi kirjoittaa ja huomaan tulevani tänne aina uudestaan. Itselläni on myös ulkomaille lähtö -suunnitelmia ja on mukava lueskella, miten olette sopeutuneet Japaniin. :)

Anonyymi kirjoitti...

Täällä yksi lukija Suomen Vaasasta, neljän lapsen äiti kiinnostunut Japanista ja tyylistäsi kirjoittaa.. Elämäsi siellä on aivan erilainen verrattuna minun arkeen :)
Hyvää pääsiäistä! t. Pia

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys Sveitsistä! Päädyin tänne ensimmäistä kertaa jotenkin Blogilistalta etsiessäni kiinnostavia ulkosuomalaisten blogeja. Pidän japanilaisesta kulttuurista ja erityisesti ruuasta, ja niistä on siten erityisen kivaa lukea. Ja siis itsekin uuteen kulttuuriin sopeutuessa on hauskaa lukea toisten ulkosuomalaisten kokemuksista.

Aurinkoisen kevään toivotuksin,
Laura

Hups kirjoitti...

Heipä hei,
taisin eksyä blogiisi ensimmäisen kerran Blogilistan kautta, ja jäin lueskelemaan, koska meillä on melkein samanikäiset bebet (mun poika on syntynyt heinäkuun alussa). Ollaan myös joskus pyöritelty sellaista vaihtoehtoa, että mies lähtis ulkomaille töihin ja me mukaan, joten siksikin on ollut kiva lukea elostanne.
Kirjoitat raikkaasti ja olen erityisen ihastunut juttuihin Japanin kummallisuuksista! Niitä on hauska ihmetellä täällä eksoottisessa Helsingissä. :)

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys Espoosta!

Kirjoitat hauskasti ja elävästi, suolana paljon puhuvat kuvat.

Japanin matkasta haaveileva kolmen lapsen äiti.

-Jassu- kirjoitti...

Minäkin jätän merkkiä käynnistäni, vaikka olen ennenkin kommentoinut :-D

Minä haaveilen pääseväni joskus Japaniin, kulttuuri kiinnostaisi kovastikin. Eli toivon sinun jatkavan näitä ihania tunnelmapaloja Japanista ja kertovan pienistä jokapäiväisistä ilmiöistä.

Marsu kirjoitti...

Moi! Täällä yksi pohjalainen Hämeestä.

Alunperin taisin eksyä salarimanin teksteihin blogilistan kautta, ja sieltä eteenpäin tänne.

Tykkään lueskellä Japani-juttuja, muut maat ja kulttuurit kiinnostavat ihan yleisesti ja haaveilen joskus Japaniaankin päätyväni.

Oikein aurinkoista kevättä koko perheelle!

Veera kirjoitti...

EIpä sen kummempaa että jonkun toisen blogin kautta päätynyt lukemaan pari merkintää, ja jäänyt lukulistalle. Yleisesti tulee luettua aika monia suomalaisten ulkomailla pitämiä blogejä..:)

Anonyymi kirjoitti...

Heipä hei! Turusta käsin lueskelen. Päädyin tänne Blogilistan kautta, kun etsin jotain tekemistä tylsien työpäivien ratoksi. Ulkosuomalaisten tarinat kiinnostavat aina, sillä olen itsekin asunut ulkomailla muutaman kerran. Japanista en sen enempää tiedä, mutta olisin kiinnostunut matkustamaan sinne joku kerta.

Blogiasi on mukava seurata, koska Japani on niin erilainen Suomeen ja muihin tuntemiini maihin verrattuna.

cosmoschoco kirjoitti...

Hei Haikuluotsi,

Olen opiskellut aikoinaan vuoden japania tarkoituksena lähteä vaihto-opiskelemaan sinne, mutta sitten tuli lapsia... Nyt olen asunut Ranskassa yli 12 vuotta. Luen siis mielenkiinnolla Japani-elämästä.
Olen ryhtynyt seuraamaan joitakin muitakin ulkosuomalaisten blogeja, koska täällä pikkukaupungissa ei liiemmin maanmiehiä pyöri ja aina eri kulttuureista tulevat ihmiset kokevat asioita eri tavalla. Välillä tuntee olevansa kotonaan täällä ja sitten taas ihmettelee, että mitä ihmettä oikeastaan teen vieraassa maassa. Jossain muodossa näitä kulttuurieroja ja omaa identiteettiä täytyy käsitellä ja lisäksi on ihan vaan rattoisaa kuunnella(lukea) samalla aaltopituudella olevien suomalaisten rupattelua ja pohdintoja.
Blogisi on ilo silmälle, kirjoitat nätisti ja pidän positiivisen uteliaasta asenteestasi vierasta kulttuuria kohtaan. Kiitos siis, että päästät meidätkin jakamaan kokemuksia siellä kaukana!

arkitehti kirjoitti...

Terveiset Italiasta!

Japani ja ulkosuomalaisjutut kiinnostavat, lisäksi vauvajutut mutta siinä on aina riski että yllyn neuvomaan kun omat vauvat ovat jo kasvaneet :P

Viimeiset kommenttini ovat kadonneet, mutta toivon sen olevan open-ID-virhe. Minäkin löydän harvakseltaan ihan valideja kommentteja roskapostisuotimesta...

Onna kirjoitti...

Päädyin blogiisi Bisquitsin linkin kautta. Olen asunut Japanissa yhden kesän ja käynyt siellä toistamiseen lomalla, joten minua kiinnostavat kokemuksesi ja huomiosi Japanista. Monin paikoin muistan varsin elävästi, miltä jokin kuvaamasi ihmeellisyys itsestä tuntui :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei Anu!
Minäkin taisin eksyä alunperin tänne salarimanin blogista. Olen aina ollut kiinnostunut Japanista ja kaikesta mahdollisesta maahan liittyvästä. Joskus haaveilin Japanissa asumisesta ja kielen oppimisesta, mutta nyt näin vanhemmiten taidan tyytyä turistimatkoihin. Ja kiinnostavien blogien lukemiseen!
helena

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Minua kiinnostaa, millaista elämä on ulkomailla. Erityisesti arjen pienet kummallisuudet ja erilaiset tavat ovat hauskoja. Olen itse asunut lapsuudessani ulkomailla.
Japani viehättää erityisesti sen takia, että rakas ystävä asui maassa vuosia ja kävin itsekin siellä. Kiehtova maa turistin näkökulmasta.

Peppilotta Helsingistä

Anniak kirjoitti...

Heippa!

Kommentoin erittäin harvoin vaikka blogeja paljon luenkin, usein tuntuu, että joku toinen on jo kerennyt sanomaan sen mitä itselläkin on mielessä (niin nytkin, mutta kun kerran pyysit :D).

Eli terveiset Belgiasta! En enää muista mitä kautta päädyin blogiisi, todennäköisesti blogilistalta tai Buttermilk Bisquitsista. Ulkosuomalaisuus ja ihanan kummallinen Japani kiehtoo, bonuksena ehdottomasti sujuva kielenkäyttösi: nämä seikat saivat minut kiinnostumaan ja sittemin myös tulemaan aina uudestaan. :)

Anonyymi kirjoitti...

Moikka!

Se kommentointi on vähän jäänyt, kun ei ollut mitään älykästä kommentoitavaa. Löysin blogisi sanahaulla Japani, koska olen kiinnostunut Japanista. Kaikki postaukset ja kuvat ovat kiinnostavia plus päivität blogiasi usein. Terveisiä harmaiselta Vantaalta!

Lamppu

MrsAgatha kirjoitti...

Minäkin olen kyllä aiemminkin kommentoinut, mutta kerrotaan nyt miksi täällä roikun:
Kiinnostaa Japani maana ja japanilaiset omituisuudet, haluaisin sinne joskus myös käymään! =)
Osaat myös kirjoittaa hyvin! =)

Ava kirjoitti...

Terkut Thaimaasta! Haeskelin joskus ulkosuomalaisblogeja, ja eksyin tanne. Ja jumahdin. Tykkaan tavastasi kirjoittaa, ja blogistasi muutenkin.

viiru kirjoitti...

Täällä haamu Lontoosta! Olen lukenut juttujasi noin puolisen vuotta nyt koska olen kiinnostunut Japanista (toivelistalla loma parin vuoden sisällä) ja muutenkin on kiva seurata toisen ulkosuomalaisen elämää.

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Klikkasin itseni tänne blogiin muistaakseni Buisquitsin blogin kautta. Tykästyin hauskasti ja oivaltavasti kirjoitettuihin teksteihin. Erityisen mukava on lukea arkielämän sattumuksista ja havainnoistasi japanilaisista.

Terveisin, Elina
26-vuotias itäsuomalainen, yliopistoputkesta putkahtanut neiti

Anonyymi kirjoitti...

Yksi melko uusi lukija ilmoittautuu. On mielenkiintoista lukea millaista elämä siellä on. :) Kirjoitat hyvin ja kivoista aiheista, joten blogia on mukavaa lukea.

Messi kirjoitti...

Luen sun blogia, koska olen kiinnostunut
a) eri maista
b) hyvästä kielestä (siis suomen)
c) hauskoista jutuista
ja kaikki kolme kohtaa toteutuvat täällä :)

eebu kirjoitti...

Blogilistan kautta tänne löysin ja jäin heti positiivisella tavalla koukkuun. Tykkään tyylistäsi ja sisältö kiinnostaa!

Anonyymi kirjoitti...

Heipä hei!

Kuten moni muukin, itse löysin blogisi Bisquitsin kautta. Pariin otteeseen ulkomailla asuneena on kiva lukea hienosti kirjoitettuja kokemuksiasi uudessa maassa ja kulttuurissa. Oli myös varsin riemastuttavaa, kun paljastui, että viihdyt myös suksilla. Täytyy myöntää, että osittain blogisi ansiosta olen ajatellut kääntää suksieni nokat kohti Japania lähitalvina, vaikkei blogisi mikään hiihtoblogi olekaan.

Niin, ja blogisi nimi on muuten aivan nerokas.

T. Hanne Helsingistä

Lumo kirjoitti...

Japanissa en ole tähän mennessä vielä käynyt, vaikka sekin on "maita,joissa en ole käynyt, mutta jonne haluan matkustaa"-listalla.

Olen itsekin pariin otteeseen asunut ulkomailla. Minua kiinnostavat blogissasi ihan normaali päivittäinen elämä ja hauskat havainnot kulttuurien erilaisuudesta. En edes muista mitä kautta tänne löysin, luultavasti jonkun toisen blogin suosikkilistan kautta.

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Suomesta, Aleksis Kiven kotikunnasta. Päädyin blogiisi salarimanin blogin kautta; en kyllä muista, miten sinne päädyin. Mieheni kävi pari vuotta ahkeraan Japanissa työnsä puitteissa, koko perhekin kävi siellä parin viikon matkalla. Japanijutut ovat mielenkiintoisia, kerrontaasi on mukava lukea. Jälkikasvun tempaukset kiinnostavat kanssa.

Seireeni kirjoitti...

Heips, olen sulle joskus kommentoinut aikaisemminkin, mutta tässä vielä merkintä :)

Seurailen blogiasi lähinnä siksi, että mulla on samanikäinen vauva kun sulla (viime kesäkuussa Naistenklinikalla maailmaan ähkäisty). Laskettelujutut ei oikein nappaa, mutta Japanin kulttuurihommelit toimii kanssa. Blogisi on ehdottomasti yksi lemppareistani :)

Petuli kirjoitti...

Jätänpä nyt merkin tälläkin kertaa.
Kuten sanottu, Japani kiinnostaa ja sinne toivon joskus parin päivän pyrähdystä pidemmäksi aikaa vielä pääseväni. Ja Beben kuulumiset ei yhtään vähennä mielenkiintoa. Aiheiden lisäksi myös kirjoitustyylisi on vetävää, joten pyörin täällä usein :)

suklaasydän kirjoitti...

Mä kommentoinkin täällä aika usein (ainakin omalla mittapuullani) mut kommentoinpa tähänkin, vaikka tiedät jo varmaan :) Tykkään käydä täällä sillä asuin Japanissa, ja monet näistä jutuista tuovat mieleen samoja asioita jotka minua silloin ilahduttivat ja/tai kummeksuttivat. Olen myös viettänyt pari talvea elämästäni laskien, joten laskujuttuja on kiva lukea (varsinkin kun sillon Japanissa en itse päässyt mäkeen kertaakaan).

Sanna kirjoitti...

Moi!
Terkkuja Joensuusta, blogilistan kautta taisin tänne joskus eksyä minäkin, ja sen jälkeen olen pyörähtänyt kurkkimassa ainakin kerran pari viikossa :). Japanin kulttuuri kiinnostaa kovasti, ja kaikenlaisista arjen pikku yksityiskohdista (mikä on erilaista tai samanlaista koto-Suomeen verrattuna) lukisin mielelläni.

Amsterdammer kirjoitti...

Hollannista ei vielä kukaan ehtinyt lähettää terveisiä, niin täytyi minunkin jättää puumerkkini! Olen myös bisquitsin lukija mutta tänne eksyin blogilistan kautta.

Tykkään rennosta ja yleisöä kosiskelemattomasta kirjoitustyylistä. Japanin ihmeet kiinnostavat kovasti, ja niitä tänne tulen mielelläni lueskelemaan.

Anonyymi kirjoitti...

Löysin muistaakseni ensin salarimanin blogin ja sitten sinun ja lopulta hoksasin, että teillähän on jotain yhteistä :)
Japanissa kävin joululomalla tyttäreni luona ja varmasti matkustan joskus vielä uudelleen Japaniin. NIIN paljon jäi näkemättä.
Joten edelleen kiinnostaa kaikki "uutisointi" sieltä suunnalta.
t. Riisan äiti Himangalta

Anonyymi kirjoitti...

Kaisa Helsingistä hei. Muistaakseni Kalastajan vaimo -blogista löysin tieni tänne. Ulkosuomalaisten blogeja on mukava lukea ja samalla nähdä "kärpäsenä katossa" mitä elämä muualla on. :)

Neiti kevätaurinko kirjoitti...

Oulusta terveisiä :) Blogiasi (molempia) on vaan niin mukava lukea. Jokin minua Japanissa kiinnostaa tosi paljon, monesti olen nähnyt unta asuvani siellä :) Lisäksi minulla on 10v poika, joka rakastaa robotteja, pilvenpiirtäjiä ja Japania (etenkin Tokiota) :) Hänen yksi lempinimistään onkin Roboboy :)
Kumpa jonain päivänä päästäisiin edes käymään Tokiossa, jos nyt ei asumaan ihan kuitenkaan :)

Anonyymi kirjoitti...

Heissan Helsingistä!

Rehellisesti sanottuna en muista, mitä kautta olen blogisi löytänyt. Ehkä blogilistalta, ehkä hakemalla sanaa "sushi" googlesta...

Ulkosuomalaisuus ja elämä Japanissa kiinnostaa blogissasi, ja ne ovat varmasti syitä, miksi palasin tänne uudelleen. Itse olen käynyt Japanissa kerran, melkein vahingossa. Tykkään lukea ihan vain perusarjestasi siellä, huomioita, erikoisuuksia, elämä lapsen kanssa yms. Laskettelujutuista en sinänsä ole niin innostunut, mutta niitäkin on mukava lukea, koska tekstistä paistaa läpi kirjoittajan intohimo aiheeseen :)

Sonja kirjoitti...

Heippa!
Päädyin lukemaan blogiasi buttermilk bisquitsin linkin kautta ja sen jälkeen olenkin päivittäin seurannut. On todella mielenkiintoista lukea ihan päivittäisistä asioista siellä ja eroista Suomessa asumiseen verrattuna. Ruokajutut kuvineen ovat myös saaneet veden kielelle!

moon-syrup kirjoitti...

Moi!

Löysin tämän mahtavan blogisi käyttämällä Japania hakusanana, mieheni ja minun yhteinen harrastus on kaikki Japaniin liittyvä,(esim.origamit,sisustus,ruoka ja kielen opiskelu) ja sen fanittaminen.
Muutaman kerran olen jo Japanissa käynyt mutta nyt toukokuussa lähtee mukaan ensi kertaa 10-kk vanha tyttömme ja olenkin innolla lukenut vauva-arjesta siellä... Olin kovin helpottunut luettuani esim.vauvaruokajutun. On ollut tosi vaikea löytää sellaista informaatiota Japanista! Eli vauva-arki Japanissa on mielstäni kaikkein mielenkiintoisinta luettavaa, mutta kaikki muutkin jutut ovat olleet hyviä!(^○^)
Mieltäni onkin askarruttanut että kuinka helposti sieltä löytää vaippoja ja vauvanruokia? Löytyykö ihan esim. Lawsonista tai 7elevenistä? Olen yrittänyt etsiä Akachan Honpo ja Nishi Matsuya liikkeitä ryokaniemme läheltä Kyotosta ja Tokyosta, mutta ovat kovin kaukana.. Oletko käynyt niissä liikkeissä jossain, oliko hyviä?
Tiedätkö myös onko taksissa matkustaessa vauvalla oltava turvakaukalo? Ihanaa jos ehdit vastata, arvostan sitä!
En ole uskaltanut aiemmin mitään viestiä jättää tai kysyä kun olen vähän ujo (^_-)-☆

Lotta kirjoitti...

Olen kyllä välillä kommentoinutkin, mutta ilmottaudun kuitenkin.

Alunperin löysin tänne varmaan Bisquitsin blogin kautta. Näin luulisin. Olin viime talvena ite pari viikkoa Japanissa ihan lomalla, lähinnä Nisekossa laskemassa ja eihän sitä puuteria mikään voita.

Tykkään lukea Japanista, laskemisesta ja uteliaana ihan myös teidän sopeutumisesta sinne.

Emppa kirjoitti...

Luen tata blogia Malawista. Ulkosuomalaisena muiden vastaavassa tilanteissa olevien blogit kiinnostaa, ei vahiten vertaistuen vuoksi. Lisaksi meilla on melkein samanikaiset lapset, joten se lisaa blogisi kiinnostavuutta.

Leena kirjoitti...

Riisan isosiskokin ilmoittautuu!

Tykkään lukea hauskoja, hyvin kirjoitettuja juttujasi. Arki Japanissa kiinnostaa eniten, mutta kyllä kaikki muutkin jutut tulee mielenkiinnolla luettua.

Kiitos kivasta blogista :)

t. Leena Espoosta

Anonyymi kirjoitti...

helsingistä moi! minua kiinnostaa lukea tavallisesta elämästä ulkomailla - ulkosuomalaisuudesta. japanikin kiinnostaa. mukava blogi.

Viviks kirjoitti...

Helsingistä tämäkin lukija. Tai no, alun perin kyllä Pohjanmaalta. :)

Kirjoitat hauskasti hassuista sattumuksista vieraassa kulttuurissa, mutta myös muita aiheita käsitteleviä postauksia on kiva lukea. Ehkä juuri Japaniin ja kulttuurieroihin liittyvät asiat ovat mielenkiintoisimpia.

Tyttärenne on muuten älyttömän suloinen!

Tiina Tee. kirjoitti...

Oon tainnut muutaman kerran kommentoida, mutta kerrottaan vielä että oon lukijasi pääkaupunkiseudulta... Olen itse asunut aikoinaan lähes pari vuotta Japanissa ja löysin tämän blogin jostain sattumalta jokin aika sitten. Laitoin kirjanmerkkeihin, koska tapasi kirjoittaa on mielenkiintoinen! Tykkään ihmettelyistäsi ja osuvista kommenteistasi... jatka vaan samaa rataa niin tämä lukija on tyytyväinen.

Iloa kevääseen!

jeli kirjoitti...

täällä 2 vuotiaan äiti ihan suomesta. Japani kiinnostaa...ja muutenkin olet viihdyttävästi elämästäsi kertonut... turhaa lässyttämättä lapsi elämästä myös. Respect.

Utu kirjoitti...

Aiemmin en ole kommentoinut, mutta nyt kun kerran pyydettiin...:)
Löysin blogisi jonkin muun ulkosuomalaisen kirjoittaman blogin kautta, olisiko ollut silloinen Buttemilk Bisquits. Olen 19-vuotias opiskelijatyttö ja lueskellut tätä alkutalvesta saakka.

Jo se, että blogin tekstit ovat ulkomailla asuvan suomalaisen näkökulmasta, tekee jutuista kiinnostavia. Mukavaa on se, että kerrot usein vain yhdestä tai kahdesta asiasta per postaus. Mikä sellaiselle on oikea sana..tuokiokuva? Tällaisia lyhyitä väläyksiä on todella kiva lukea, kun heti ei tarvitse ottaa vastaan kauheasti uutta informaatiota. Postausten aiheet ovat monipuolisia ja mielenkiintoisia.

Tuli melkoinen romaani tästä. Halusin vain sanoa että pidän blogistasi ja kirjoitustyylistäsi jättepaljon:)

- Laura

Tyyppi kirjoitti...

Kiitokset mahtavasta blgista. Tänne eksyin Blogilistan hakusanan "ulkosuomalainen" kautta. Aikaisemmin olin jo lukenut salarimanin myöskin loistavaa blogia.
Nautin arkipäiväisten juttujen lukemisesta ja ulkomailla elon ihmettelystä.
Erityistuplabonusultrakiitos tulee sinulle (sekä miehellesi) erinomaisesta ja näppärästä suomen kielen käytöstä - nautinto lukea. Kyllä.
Terveiset keväisestä New York:sta!

PS. Kuinka kauan muuten meinaatte siellä Nipponissa asustaa?

Anonyymi kirjoitti...

Terveisiä New Yorkista, suomalainen tosin olen ja täällä vain parin kuukauden reissulla :)

Blogi kiinnostaa, koska olen käynyt Japanissa ja tykkäsin maasta ja sen kulttuurista todella paljon. Eli siis elämä Japanissa kiinnostaa ja siihen liittyvät postaukset :)

-Saara

Kenza kirjoitti...

Mäkin jätän kommentin, kun saa ihan luvalla kehua ;) Luen blogiasi, koska "kynäilysi" on loistavaa. Toiveita ei ole, itseäni ilahduttaa pienet arkipäivän kommellukset Japanissa ja muu japanitietous.

Anonyymi kirjoitti...

Moi! Blogilistalta tai miehesi blogin kautta olen sivuillesi päätynyt. Molemilla teillä on niin näppärästi kirjoitettua tekstiä, että sitä on ilo lukea! Itse vuorikiipeilyä ja kaikkea siihen liittyvää harrastavana mua kiinnostavat erityisesti kaikki hiihtotarinat. Ulkosuomalaisena myös "päivän kokemukset ulkomaalaisena Japanissa" ovat mieluista luettavaa. Mukavaa kevään jatkoa,terveiset Alpeilta

Anonyymi kirjoitti...

Terve! Löysin blogisi vasta pari päivää sitten, mutta linkkasin sen heti suosikit listalleni, jota luen aina aamukahvin yhteydessä. Kävimme mieheni kanssa hämatkalla Japanissa ja maahan kovasti ihastuttiin. Muutamat turisteille oudot tilanteet ovat selittyneet nyt jälkikäteen kertomuksillasi Japanin kulttuurista (esim. veriryhmien kysely). Kiitos mielenkiintoisesta blogista!

Anonyymi kirjoitti...

Rahaton keski-ikäinen opiskelijaäiti matkailee netissä ja nautii kauniisi kirjoitetuista ja kuvitetuista blogeista.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys Riihimäeltä! Olen jonnekin kommentoinutkin, etten osaa kommenttia jättää blogiisi, josko se kuitenkin onnistuisi nyt... Atte tahtoo nyt oman osansa äidin huomiosta, kirjoittelehan taas hauskoja juttuja!

J kirjoitti...

Ulkosuomalaisen elämä kiinnostaa kaikinpuolin, joten siksi tulee tänne eksyttyä vähintään muutaman kerran viikossa. Laskettelujutut ovat aina kiinnostavia, koska laskettelu on omaa sydäntä lähellä.

Itse asun Suomessa.

Anonyymi kirjoitti...

Morjens,

Kaipa sitä voi sitten paljastaa olevansa "salainen vakoilija" :D Eli sillon tällöin elämäänne seurataan myös täällä Karjalan laulumailla..

t:Hanna alias Närsbyn Iida

Laura kirjoitti...

Ei ole mitään muistikuvaa miten tänne tuli päädyttyä, mutta säännöllisesti juttuja tulee kyllä tultua katsomaan. Aina vain ei välttämättä ole mitään fiksua sanottavaa jotta viitsi kommentin jättää :)

Jutut kiinnostavat siksi että matka Japaniin on yksi haaveistani, mikä joskus toivonmukaan toteutuu. Siellä asuva kuitenkin saa erilaisen käsitykset paikallisista kuin vain pikaisesti lomaileva.

Katja kirjoitti...

Heipsan! Ilmoittaudun lukijaksi. Juurikin mietin, että miten löysinkään tätä blogia lukemaan. En vaan enää muista ollenkaan! Hassua. Tykkään lukea kaikkia juttujasi, eniten kiinnostaa ihan tavallinen arkesi ja kulttuurien väliset erot.

Hyvää kevään jatkoa!

riikka kirjoitti...

No tässä on riikka Oulusta, hei! Salarimanin kautta minäkin taisin tänne alunperin tulla. Olen asunut Japanissa pari vuotta; japanilainen arki suomalaisin silmin kiinnostaa ja lukiessa nousevat monet omatkin muistot mieleen. Haaveilen vielä jossain vaiheessa muuttavani Japaniin hieman pidemmäksi aikaa, ehkäpä silloin jo perheen kanssa, ja siksipä vauva-arkikin kiinnostaa. Olen tainnut muutaman kerran tänne kommentoidakin.

Anonyymi kirjoitti...

Bonjour Ranskasta!

Minäkin eksyin tänne Bisquitsin kautta ja luen blogiasi säännöllisesti ihan sen vuoksi, että olen kiinnostunut ulkosuomalaisten elämästä erityisesti Aasiassa. Kirjoitustyylisi on koukuttava ja japanin kulttuuria käsittelevät jutut ovat mielenkiintoisia!

Anonyymi kirjoitti...

Mooi, olen nuori lukijasi Helsingistä. : )) Löysin tänne alunperin blogilistan kautta, sillä olen kiinnostunut Japanista ja japanilaisesta kulttuurista. Olen maassa päässyt itsekin vierailemaan ja nyt muutaman vuoden kieliopintojen jälkeen olisi tarkoitus lähteä kesällä taas reissaamaan Japaniin. Minulle erityisen kiinnostavaa on lukea kokemuksia vieraasta kulttuurista suomalaisen näkökulmasta.

Anonyymi kirjoitti...

Moi!
Täällä myös yksi säännöllinen lukija, joka löysi blogisi blogilistalta. Tykkään lukea ulkosuomalaisten blogeja, elämästä ulkomailla suomalaisena. Pidän kovasti kirjoitustyylistäsi ja kauniista kuvistasi.

Aurinkoista kevättä!

Terveisin Elina, Espoosta

Anonyymi kirjoitti...

Hei, täällä vielä yksi lukija Oulusta. Löysin blogisi Blogilistan kautta ja jäin lukemaan, koska arkesi on tosi erilaista kuin minun ja se kiinnostaa. Kirjoitatkin hyvin, on ilo lukea.

Piia kirjoitti...

Eksyin blogiisi jonkun toisen blogin kautta, muistaakseni hauska nimi kiinnitti huomioni. Kurkkasin siis uteliaisuuttani minkälainen blogi sen takaa löytyy, ja kiinnostavahan se oli :)

Asun itse toistaiseksi ulkomailla mieheni työn takia, joten on kiinnostavaa lukea samanlaisessa elämäntilanteessa olevan ihmisen elämästä. Mieheni käy usein työmatkoilla (yleensä tosin lyhyillä sellaisilla), ja saan täältä joskus "vertaistukea" niihin tilanteisiin :) Itse ainakin tunnen oloni hieman turvattomaksi vieraassa maassa, kun mies on muutaman päivän poissa, ja olen lasten kanssa keskenään kotona. Eniten tykkään siis lukea ihan siitä tavallisesta arjesta mitä elätte, kulttuurieroista yms.

Kiitos mielenkiintoisesta blogista!

jenni kirjoitti...

Heissan, enää en edes muista mistä tänne löysin, olisiko ollut blogilistan kautta tai bisquitsin vinkistä. Ihan vakkariblogi tullut!! Ulkosuomalaisuus yhdistää sekä puolison mukana maailmalle lähtö. Japani on aina kiinnostanut, mutta blogisi kautta on tullut lähes pakottava tarve päästä vierailemaan maassa joku päivä. Kuvauksesi ovat niin osuvia ja hilpeitä ja ruokabloggaukset saa aina haaveilemaan tuoreista herkuista. Terveisiä Namibiasta!

lumipusu kirjoitti...

Moi! Löysin tänne aikoinani jonkun toisen blogin kautta, en kyllä enää muista, että minkä, mutta jäin vakituisesti seuraamaan. :) On tosi kiva lukea suomalaisen näkökulmasta elämästä muualla ja sitä paitsi kirjoitat hauskasti ja mielenkiintoisesti! :) Hyvää pääsiäistä, vaikka siellä sitä ei taidetakaan viettää!

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys Riihimäeltä.
Blogiasi olen seuraillut säännöllisen epäsäännöllisesti syksystä lähtien. Lähinnä kiinnostavat kulttuurierot ja arki vieraassa maassa. Laskettelujutut eivät minua kiinnosta, mutta eihän minun ole niitä sitten pakko lukeakaan :)

Sanni kirjoitti...

Hei,

Loysin blogisi noin vikko sitten ja paatin tulla paremmalla ajalla lukemaan. Sulla on niin mielenkiintoisia juttuja taalla, etta ajattelin ilmoittautua vakilukijaksi.

Ma olen itsekin ulkosuomalainen ja mulla on yksi amerikkalainen aviomies ja kaksi tytarta. Takana reilu 15 vuotta Yhdysvalloissa ja Kanadassa, talla hetkella neljas vuosi Kanadan lansirannikolla meneillaan.

Anonyymi kirjoitti...

Löysin blogisi muistaakseni Salarimanin kautta juuri samoihin aikoihin kun muutit Japaniin. Mua kiinnostaa suomalaisen kokemukset Japanista, maasta joka on vasta aikuisena alkanut itseä kiinnostaa.
"Kaikki kelpaa", erityisesti olisin kiinnostunut design-postauksesta.
Maarit

Anonyymi kirjoitti...

Huomenta! Löysin blogiisi vinkattuasi tästä toisessa blogissasi. =)Minua kiehtoo lukea ulkosuomalaisten elämästä maailmalla, etenkin tuo Aasian suunta on erittäin kiinnostava! On kiva lukea ihan arkipäiväisestä elämästä sekä matkustelusta, ja kuvat on suurta plussaa. =)
Mimma

Riisa kirjoitti...

No "Riisakin" nyt sitten ilmoittautuu, vaikka olenhan toki tänne kommentoinut aiemminkin. :) Minua kiinnostaa työtä tekevän perheen ja lapsiperheen arki Japanissa, koska kovasti haaveilen lähteväni takaisin Tokioon mahdollisesti ensi vuonna, toivottavasti tällä kertaa töihin, joten kaikki sellainen ihan käytännön tieto on ollut tavattoman mielenkiintoista. Ensi kerralla tarkoitukseni on hypätä myös laudan selkään, joten vinkkinne hyvistä nyppylöistä ovat myös hauskoja. Ehdotankin, että voisit tehdä sellainsen pienen koosteen kaikista mäistä ihan lyhyellä tekstillä, niin siitä voisi helposti valita. ;)

Kiitos kovasti hauskoista teksteistä!

Essi kirjoitti...

Tulikuuman kauden terveisiä Bangkokista. Taisin alunperin törmätä blogiisi ulkosuomalaisten blogeja selaillessani Blogilistalla. Hauskat yhteensattumat ja eroavaisuudet Aasian arjessa saivat heti tilaamaan blogiasi :) Tiedätkö muuten muita ulkosuomalaisblogeja Aasiasta? Saa vinkata!

Terhikki kirjoitti...

Terkut Anubis Hakaniemestä!

Kaveruuden elämä Jaappaniassa on niin ihmeellistä, että välillä harmittaa jos jää joku pätkä lukematta. Niin ja olen vaan tosi laiska kommentoimaan. Kulttuurien "yhteentörmäyksestä" on mielenkiintoista lukea ja tietysti miten teillä menee beibin kanssa!

Halimoi.

Yan-san kirjoitti...

Meikäkin seuraa, mutta viime aikoina referoidusti: kotona kuulee mitä Haikuluotaimessa on kirjoitettu. Jos töissä ei ole kiirettä (harvinaista), niin täällä tulee luettua. Arki-iltaisin tokiolaiselle jää vapaa-aikaa yleensä kaksi-kolme tuntia. Silloin ei ehdi muiden elämästä lukea, kun tarvitsisi elää omaakin :)

Vilijonkka kirjoitti...

Peking täällä taas. Käyn haaveilemassa unelmien maasta: puhtaudesta, rehellisyydestä, järjestelmällisyydestä, herkuista...Mielenkiintoista nähdä miten expatelämä naapurissa sujuu. Eihän siitä kauaa ole kun blogisi löysin, mutta olen siitä sitäkin iloisempi!

marjo kirjoitti...

salainen haaveeni, matkustella japanissa.. jäin heti koukkuun blogiisi, saan tunnelmia ja kuvia joita mietin ja tunnustelen. kiitos virtuaalimatkasta japaniin ! :)

visuaalisesti vaativa kottarainen kirjoitti...

Minäkin luen usein mutta jää sitten kommentoimatta kuitenkin. On kiehtovaa lukea toisen arjesta jossain kaukana muualla. Itse asustelen nyt Suomessa mutta sydän jäi Hollantiin vaihto-opiskellessa.

Nimenomaan se arki, sen pienet ilot, surut ja kommervenkit ovat elämän suola ja siksi kaikkein kiinnostavinta luettavaa myös blogeissa. Se, että mietit, jääkö sinun kirjoituksistasi kapea kuva Japanista on ihan turhaa. Aivan yhtä kapea jäisi jollekin sinkkubailaajalle, toisella tavalla kapea vain. Jokainen meistä ehtii nähdä vain pienen siivun elämää kuitenkin. Tärkeämpää onkin sitten se miten siihen suhtautuu.

Päivi kirjoitti...

Hei, olin pääsiäisen reissussa, joten huomasin tämän postauksesi vasta nyt. Olen kerran sinulle s.postia laittanut (juuri siihen vauva+Japani yhdistelmään liittyen), mutta heitänpä kommentin nyt tähänkin. :)

Käyn täällä, koska rakastan Japania. Olen siellä kerran kuukauden asunut ja rakastin jokaista hetkeä. Eniten kiinnostaa kuulla siitä, miten arjen saa sujumaan (lapsen kanssa), koska elän toivossa, että pääsen vielä joskus Japaniin pitemmäksi aikaa. Vähiten kiinnostaa lumeen/urheiluun liittyvät jutut. :D

Ihania juttuja ja ihania kuvia!

Anonyymi kirjoitti...

Moi! Ulkosuomalaisena (Saksa) ja Japani/Aasia kahokkina on kiva lukea sun juttuja. Saan itse ihan kohta ensimmaisen beibin, joten senkin takia hauskaa seurailla. Onko sulle design/sisustusjutut lahella sydanta? Olis kiva lukea niista jos joskus jaksat bloggailla. -Sue-

Anu kirjoitti...

Riisa: Tuo tehtävän voisi usuttaa miehelle :D

Maarit ja Sue: Design ja sisutus kiinnostavat, ja ajatuksena on ollutkin niistä kirjoittaa. Sivupalkista löytyy otsikko design, mutta aika vähän on sisältöä tullut. Pitääpi yrittää terhistäytä siinäkin asiassa :)

heinis kirjoitti...

Moi! Jätin jo ylempäänkin postaukseen viestin, mutta jätänpä nyt tähänkin hieman kattavamman kuitin:) Eli olen jonkun kuukauden blogiasi lukenut, suht harvoin tänne ennätän, mutta tykkään kuitenkin hirveästi. Kirjoitat hyvin, kivoista arjen pienistä jutuista, vaikutat lisäksi aidolta ihmiseltä. Keep on going! :) terv. 24-vee porilainen

Anonyymi kirjoitti...

Hei. Löysin blogisi Pinean Hujan hajan -blogin kautta. Kiinnostuin lukemaan koska olin joitakin vuosia sitten Japanissa opiskelijavaihdossa ja kiinnostus Japania kohtaan jäi. Kiva lukea suomalaisten tarinoita sieltä.

t. Heli

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Aloitan itse syksyllä taloustieteen opinnot Skotlannissa ja expatin elämästä lukeminen kiinnostaa siksi.
Pidän blogissasi erityisesti tosi hyvistä kuvista ja hauskoista jutuista. Arkielämästä on hauskaa lukea, vaikka voin kuvitella, että siitä ei aina jaksa kirjoittaa.

Hauskaa kevättä!
-Elina

Anonyymi kirjoitti...

Itse olen lukenut järjestyksessä läpi koko blogisi etsien siitä vihjeitä pistäisinkö Japanin siihen maa listaan, jonne täytyy muuttaa asumaan. Tämän hetkinen listani käsittää:
Itävalta, Salzburg
Irlanti, Dublin
Ruotsi, usea paikka
Metodina siis muuttaa maasta toiseen työnperässä.

Anu kirjoitti...

Hei anonyymi! Mulla (meillä) on samanlainen lista, ja sangen kiinnostavalta kuulostaa sun versiokin. Japani kuului siinä kärkilistaan, mutta en suoraan sanottuna uskonut sen koskaan toteutuvan -kunnes elämä sitten sattuman kautta heitti meidät tänne. Tämä blogi antaa yhdenlaisen kuvan maasta, suosittelen tulemaan itse vilkaisemaan, miltä paikka näyttää. Kukaan vieraistamme ei kyllä ole lähtenyt lumoutumatta pois ;)

Anu kirjoitti...

Hei anonyymi! Mulla (meillä) on samanlainen lista, ja sangen kiinnostavalta kuulostaa sun versiokin. Japani kuului siinä kärkilistaan, mutta en suoraan sanottuna uskonut sen koskaan toteutuvan -kunnes elämä sitten sattuman kautta heitti meidät tänne. Tämä blogi antaa yhdenlaisen kuvan maasta, suosittelen tulemaan itse vilkaisemaan, miltä paikka näyttää. Kukaan vieraistamme ei kyllä ole lähtenyt lumoutumatta pois ;)

Anonyymi kirjoitti...

Heipä hei Italiasta! Jätänpä minäkin nyt jälkeni tänne, kun kerran hienoa blogia saa ihan vapaasti lukea :) Aika randomisti osuin kerran paikalle, ja siitä saakka, aina välillä olen täällä käynyt kääntymässä.. Etsiskelen mielenkiintoisia paikkoja ja muita vinkkejä.. Kaikki kertomukset kelpaa! Melkein jokaisen Japanista näkemäni kuvan kohdalla huokailen syvään.. Toivottavasti itsekin pääsen sinne päin pian ihmettelemään. Enpä malta odottaa :)

Kaikkea hyvää Teille!
- Filippa

Related Posts with Thumbnails