tiistai 15. kesäkuuta 2010

Kysymys- ja arvausihmiset

Miehen kollega vinkkasi mielenkiintoisesta keskustelusta eräällä netin kysymyssivustolla. Keskustelu on huvittavasti otsikoitu "What's middle ground between "F U !" and "Welcome!". Mielenkiintoisin osa keskustelua ei kuitenkaan ole itse aihe, vaan siihen liittyvä teoria. Taustatiedoksi kerron kuitenkin, että kyseessä on tilanne, jossa New Yorkissa asuvan pariskunnan luokse kylään haluaisi tulla vaimon vanha kaveri, jonka kanssa yhteys on muuten katkennut, eikä vaimo muutenkaan tuosta henkilöstä enää niin perusta. New Yorkin hotellihinnat ovat tunnetusti tähtitieteelliset, ja nyt pariskunta on kyllästynyt siihen, että puolituntemattomat ihmiset haluavat käyttää heidän pientä kotiaan ilmaiseen majoitukseen.

*****
Tähän väliin pyyntäisin sinua miettimään hetken, pystyisitkö yllä olevassa tilanteessa kieltäytymään yksinkertaisesti ja suoraan pyynnöstä.

Ole rehellinen itsellesi! :)
*****

Eräs keskusteluun osallistuva henkilö määrittelee tilanteen klassiseksi "kysymyskulttuuri kohtaa arvauskulttuurin" -tilanteeksi.

Kysymyskulttuurissa ajatellaan, että on täysin ok kysyä tai pyytää ihan mitä tahansa toiselta henkilöltä. Kysyjä kuitenkin ymmärtää, että on aivan mahdollista, että hän saa vastaukseksi ein. Arvauskulttuurissa henkilö vältää suorien kysymysten tekemistä, ellei hän ole käytännössä varma, että saa vastaukseksi kyllän. Kupletin juoni on tunnustella tilannetta aluksi hienovaraisesti, "antaa ymmärtää", jolloin parhaimmassa tapauksessa toinen osapuoli tekee itse tarjouksen. Silloinkin arvauskulttuurissa joutuu vielä pohtimaan, onko tarjous aito vai kohteliaisuussyistä annettu.

Näiden kahden kulttuurin yhteentörmäyksestä syntyy väkisinkin vaikeuksia. Kun kysymyskulttuurin kysyjä esittää arvaajalle suoran kysymyksen, jälkimmäinen kokee sen todennäköisesti hyökkääväksi ja manipulatiiviseksi. Hän itse ei halua loukata toista osapuolta sanomalla suoraan ei, eikä käsitä, että se olisi toisesta aivan hyväksyttävä vastaus. Kysymyskulttuurin edustaja taas pitää turhauttavana ja käsittämättömänä, ettei hän saa yksinkertaiseen kysymykseen suoraa vastausta.

*****

Minulle tämä teoria tuotti monta ahaa-elämästystä, eikä pelkästään ulkomailla kohtaamissani tilanteissa, vaan myös ihan kotimaisissakin. Olen itse selvästi arvauskulttuurin edustaja, ellei kyse ole aivan lähipiiristäni. Minulle on todella hankalaa esittää suoria pyyntöjä, jollen ole positiivisesta vastauksesta varma. Olen myös saattanut kokea joitakin minulle esitettyjä pyyntöjä ja kysymyksiä tungettelevina. Minun kohdallani tunne tungettelevuudesta liittyy kuitenkin vain puolituttuihin. Lähipiirin ihmisten taas odotan kysyvän ja pyytävän suoraan, ja vaikka kokisin ein sanomisen hitusen epämiellyttäväski, pystyn sen kuitenkin sanomaan. Puolituttujen kohdalla olen taas olen sanonut suoraan ein ainoastaan, jos ajatuksenani on ollut, että suhde voisi pikemminkin jäähtyä kuin lämmetä (arvatenkaan nämä kysymyskulttuurin edustajat eivät ole siitä olleet moinansakaan!).

Suomessa yleisellä tasolla lienee varmaan yhtä lailla sekä arvaus- että kysymyskulttuurin edustajia. Aasian maat taas ovat käsittääkseni laidastaan arvauskulttuurin edustajia. Arvauskulttuurin sisälläkin löytyy hienovaraisuudessa monia eri tasoja. Japanissa suoria pyyntöjä ei käytännössä esitetä lainkaan. Täkäläinen tapa hoitaa asioita on niin hienosyinen, että ulkomaalaisen on käytännössä mahdoton ymmärtää sen kaikkia vivahteita.

Tunnistteko itsenne/jonkin tilanteen? Olisi kiva kuulla teidän huomiotanne tästä aiheesta!

8 kommenttia:

-Jassu- kirjoitti...

Olen itse ihan ehdottomasti arvauskulttuurin edustaja!

Koen myös epämielyttäväksi vastata kieltävästi ja tuossa esimerkkitapauksessa yrittäisin jotenkin viivytystaistellen päästä luikertelemaan asiasta ilman, että olisi suoraan sanottava ei.

Josefiina kirjoitti...

Mielenkiintoinen aihe!

Meillä on tuttu täällä kaukana, joka tuntee toisen paikallisen suomalaisen. Tuttu kutsui kerran molemmat suomalaisjäseniset perheet luokseen, ja oletti että me suomalaiset olemme tästä lähtien nyt sitten ikuisesti loistoystäviä keskenämme. Emme kuitenkaan tunteneet mitään suurta vetoa toistemme persooniin, ja ystävällisesti jätimme vain yhteydenpidon hoitamatta keskenämme. Tämä tuttu ei ottanut tällaista vaihtoehtoa huomioon ollenkaan, vaan lähettää meille molemmille sähköposteja tiuhaan tahtiin (cc aina toiselle niin että kaikki ovat tilanteen tasalla koko ajan) tyyliin "no milloinka te voisitte taas tavata?", "X, muista kutsua Y tässä joskus kylään", "Olisiko ensi viikonloppu hyvä tapaamiselle?". Huvittavaa siis on, että meistä suomalaisista ei kumpikaan selvästikään olen kiinnostunut näin tiiviistä yhteydenpidosta (tai yhteydenpidosta edes yleensäkään...), mutta tämä tuttu ei tajua sitä lainkaan. Siis me molemmat suomalaiset näköjään odotamme että tämä tuttu lopultakin tajuaisi että ahaa, ei näistä tainnutkaan tulla kavereita, mutta kumpikaan ei kykene sanomaan että hei, älä yritä enää.

En tiedä menikö hieman aiheesta ohi, mutta tuli mieleeni. Ja selvennykseksi: kyse ei ole mistään inhosta, ei vain synkannut mitenkään suuremmasti, olimme vain kamalan erilaisia ajatusmaailmoiltamme.

MrsAgatha kirjoitti...

Mäkin kuulun kyllä tuohon arvauskulttuurin puolelle, jos multa kysytään jotain johon vastaus on "ei" kiertelen ja kaartelen ja keksin kaikennäkösiä verukkeita mutta en sano suoraan "ei"... Toisaalta jos vastaus on "kyllä", ei sen sanominen tuota mitään vaikeuksia! =D
Kiva että joku on tuollaisen teorian kehitellyt. Kuulostaa kyllä hyvältä! =)

Ansku kirjoitti...

Ajankohtainen aihe :)!

Kun muutimme Barcelonaan arvasimme, että yhteydenottoja tulee "hieman" enemmän kuin silloin kun asuimme Ranskan maaseudulla. Toistaiseksi yömajapyynnöt ovat onneksi tulleet ihmisiltä, jotka tunnemme ja mielellämme majoitamme, mutta ah, tuo ihana FB pitää varmasti huolen siitä että tulemme saamaan pyyntöjä myös ihmisiltä, joista emme ole kuulleet vuosikausiin. Minulla on jo lista edullisista hotelleista :).

Ja niin, majoitan oikein mielelläni ihmisiä, mutta jos jo pyytäessä käy ilmi, että meitä halutaan vain käyttää ilmaisena majatalona ja vähän niin kuin käyttää hyväksi, niin en epäröi sanoa ei.

Tutuille meillä on ollut "maksuna" majatalosta lastenhoitonakki ;).

Anu kirjoitti...

Mahtavaa, mielenkiintoisia vastauksia!

Jassu: Sama homma! Täällä meillä ei ole sattunut vastaavanlaista juttua, mutta Helsingissä yksin opiskellessani muistan tällaisen tilanteen, että puolituttu halusi majoittua yksiööni matkalle lähtiessään (aikainen kone, ei halunnut maksaa hotellia). En pystynyt sanomaan eitä suoraan, kiertelin ja kaartelin. Ihmettelin, miksei vihjeistä tajunnut. No ei varmasti tajunnut, hän oli selkeästi kysyjä! :D

Josefina: Uh, sympatiani. Olen kuullut vastaavista ongelmista. Hassua kyllä, eräälle läheiselleni esitettiin tässä hiljan ihan suoraan kysymys, alkaisiko hän kysyjän ystäväksi. Apua mikä tilanne! Ystävyyden/kaveruuden syntyminen on hienosyinen juttu, eikä (ainakaan päiväkodin jälkeen) se tapahdu niin, etä vain suoraan kysyttäisiin.

Mrs Agatha: Miten sen myöntävän vastauksen antaminen onkin niin paljon kivempaa ja helpompaa :D Itse toivoisin, että tämän kulttuurieron ymmärtäminen auttaisi minua jatkossa sanomaan suoraan ei niille ihmisille, jotka yhtä lailla suoraan kysyvät.

Ansku: Ai jaa, kyllä mä vaan olisin mielelläni tullut pummaamaan majoitusta myös Ranskan maaseudulta ;) Mutta joo, uskon kyllä, että Barcelona on nimenomaan sellainen kaupunki, joka kerää yhteydenottoja ihmisiltä, jotka olet tavannut viimeksi vuonna kirves ja miekka. Hyväksikäytön onneksi haistaa helposti, joten kiva, jos osaat suoraan kieltäytyä!

Hannie kirjoitti...

Todella mielenkiintoinen aihe, joka sai pohtimaan. Pitipä vielä käydä lukemassa sitä alkuperäistä keskusteluakin.

Sain viime talvena chileläiseltä ystävältäni viestin, jossa tämä pyysi muutaman päivän varoitusajalla majoittamaan chileläisen tuttunsa muutamaksi päiväksi kotiini Helsinkiin. Nämä kaksi siis tunsivat toisensa vain etäisesti, mutta se ei estänyt ystävääni tarjoamasta apuaan. Kiemurtelin minkä pystyin, mutta en pystynyt kieltäytymään, vaikka tuikituntemattoman majoittaminen useaksi päiväksi pieneen kotiini oli kaikkea muuta kuin houkuttelevaa. Tällä kertaa kävi kuitenkin niin hyvin, että minulla ja vieraallani synkkasi välittömästi ja meistä tuli muutaman päivän aikana hyvät ystävät. Enkä muuten epäröi hyödyntää hänen vieraanvaraisuuttaan, jos ja kun joskus menen Chileen. Mutta nyt ymmärrän, että olen siis ehdottomasti arvaus-ihminen, kun taas edellä mainittu chileläinen ystäväni on kuuluu kysymys-ihmisiin. Kieltäytymiseni ei olisi loukannut ketään, mutta en silti siihen pystynyt.

Anu kirjoitti...

Hannie: Kiitos kertomuksestasi! Myönnän itsekin, että olisin yrittänyt kiemurrella ulos tilanteesta. Sääli, ettei sitä aina ole oikein avoin "seikkailuille", usein sitä vain menettää jotain. Kuten sinä olisit tässä tapauksessa menettänyt uuden kaverin :)

jarna kirjoitti...

Itse olen pääsääntöisesti kysymyskulttuurin edustaja ja kysyn suoraan ja myöskin odotan suoraa vastausta. Deittailin sinkkuaikoinani arvauskulttuurisen miehen kanssa ja minua ylettömästi ahdisti hänen tapansa kiertää ja kaartaa kuin kissa kuumaa puuroa asioita joihin minusta ihan suoraan olisi voinut sanoa ei tai kyllä! Tuttavapiirissäni, lähipiirissä, on paljon kysymyskulttuurisia ja meidän motto olikin nuorempana "Miksei voi sanoa suoraan!", mutta sittemmin silmät ovat hiukan auenneet ymmärtämään, että toisille tuo tuskaa vastata ei sekä myöskin että ihan kaikissa tapauksissa ei aina kannata kysyäkään suoraan.

Tämä kirjoituksesi syvensi ennestään jo hiukan pohtimaani teemaa, kiitos siitä.

Related Posts with Thumbnails