perjantai 10. syyskuuta 2010

Minority Report

Olen ollut monella tapaa avartava kokemus asua maassa, jossa kuuluu rodulliseen vähemmistöön. En nyt väitä, että pystyisin samastumaan afrikan amerikkalaisiin, romaaneihin tai juutalaisiin, mutta olen saanut oman silmäykseni siihen, millaista on olla se, jonka jo ulkonäkönsä johdosta voidaan heti osoittaa ulkopuoliseksi, toiseksi.

Huolimatta siitä, että japanilaisissa lehdissä ja tv-mainoksissa käytetään paljon länsimaisia malleja ja että amerikkalaisia näyttelijöitä ihaillaan, kaukaasi huomaa monessa kohtaa, että todellisessa elämässä japanilainen suosii toista japanilaista. Asunnon löytäminen vapailta markkinoilta on ulkomaalaisille legandaarisen vaikeaa, koska asuntojen omistajat vuokraavat asuntonsa aina mieluiten toisille japanilaisille. Baareissa saattaa edelleen törmätä englanninkieliseen kylttiin, jossa lukee "members only". Japaniksi sitä ei tietenkään lue, koska jokainen japanilainen on "jäsen". Eron voi havaita arkipäiväisemmissäkin asioissa. Varsinkin länsimainen mies huomaa helposti olevansa se, jonka viereinen paikka metrossa täytetään viimeiseksi. Japanilainen kollektiivinen käsitys näyttää myös olevan, että tämä kansa on niin erityislaatuinen, ettei toisista maista kotoisin oleva voi koskaan ymmärtää. Olen omalta lähipiiriltänikin kuullut lausahduksen, että minun tulisi olla japanilainen ymmärtääkseni jonkin asian. Niin voi hyvinkin olla, mutta kuinka sen voi tietää ilman, että edes yrittää.

Myönnän, etten Suomessa asuessani ole kovinkaan paljon uhrannut ajatuksiani sille, miten vähemmistöön kuuluminen vaikuttaa koko maailmankuvaan. Mutta nyt tiedän, miltä tuntuu olla se, joka ei kuulu joukkoon. Ja ennen kaikkea tiedän, miltä tuntuu tuijotus, suora tai verhottu.

On erilaisena olemisessa hyvätkin puolensa. Olen täällä yleisesti kiinnostavampi ihminen kuin koskaan Suomessa (tai muissa länsimaissa asuessani). Myös lapsi madaltaa kulttuuri- ja kielieroja. Luulen myös, että japanilainen nainen toivottaa ulkomaalaisen naisen ylipäätään helpommin elämäänsä mukaan kuin japanilainen mies ulkomaalaisen miehen.


On myös ollut mielenkiintoista seurata, miten oma lapseni kasvaa tässä ympäristössä. Hän ei tässä vaiheessa tee eroa erinäköisten ihmisten välillä (jokunen japanilaislapsi taas on purskahtanut hysteeriseen itkuun eloveenatyttöni nähdessään). Olen ollut hämmästynyt myös siitä, kuinka nopeasti hän on havainnut kielieron. Isälleen tyttö sanoo aamulla "hei hei", muille lapsille leikkipaikoilla "bai bai" (vapaamuotoinen tapa hyvästellä, jota lapset ja keskenään tutut, useimmiten naiset, käyttävät). Menisi varmasti vielä vuosia, ennen kuin hän havahtuisi huomaamaan olevansa millään tavalla erilainen kuin leikkikaverinsa.

9 kommenttia:

Willow kirjoitti...

Löysin blogisi alkuviikosta ja lukaisin sen läpi, ihania kuvia ja kertomuksia!

Tähän voin kommentoida Afrikassa asuneena, että teki kyllä todella hyvää nähdä itsensä sinä vähemmistön edustajana. Olin silloin teini-ikäinen, ja se tuntui olevan otollinen aika kyseiselle kokemukselle. Tosin tällä hetkellä olisin mieluumin se vähemmistö Afrikkalaisessa maassa, kuin enemmistö Suomessa..

Japani on ollut häämatkakohdemaana jo kolme vuotta, ehkä se tästä joku päivä toteutuu. :D Kiitos siihenasti näistä kirjoituksista!

Helena kirjoitti...

Söpö kuva lapsista, niin erilaisia mutta silti niin samanlaisia.

Vilijonkka kirjoitti...

Hyvä aihe, samaa ollaan pohdittu täälläkin. Minä en ole tottunut edelleenkään, 2,5 vuoden jälkeen, tähän tuijottamiseen. Se on Kiinassa hyvin avointa, lähdetään suorastaan seuraamaan sekä kadulla että ruokakaupassa. Mainitsemaasi verhottuun tuijotukseen en ole törmännyt...

Toisaalta olen onnellinen siitä, että lapseni täten tottuvat monen näköisin ihmisiin, koulussa kun on kaiken rotuisia ja monenlaisia "yhdistelmiä". Ja ehkä he oppivat itse olemaan tuijottamatta erilaisuutta, kun tietävät miltä se tuntuu.

Eikös siellä ole yksi japanilaistunut suomalaismies päässyt parlamenttiin saakka? Kautta aikain ensimmäinen ulkomaalaistaustainen, joka on politiikassa kaikista ennakkoluuloista huolimatta pärjännyt. Muistan nähneeni hänestä jonkin dokumentin aikaa sitten. Siinä hänen kouluikäinen suomalais-japanilainen poikansa tuskaili kohtaamaansa rasismia.

arkitehti kirjoitti...

Minullekin tuli mieleen Marutei Tsurunen ja japanilainen kämppäkaverini Firenzessä, joka tunnusti minulle että ennen lähempää tuttavuuttamme hän oli kuvitellut suomalaisten olevan eurooppalaisia, no, eikö se Tsurunenkin ole jostain Lieksasta päin? :)

Vaikka osa Suomesta voikin kuulua itämaisen epäsuoran kommunikaation kulttuuripiiriin (=lue: ykstotisen länsisuomalaisen mielestä savolais-bysanttilainen kieroilu), niin se ei poista sitä seikkaa että osa väestä suhtautuu eri lailla vain "väärän värin" perusteella, ja tämä on kokemukseni mukaan monen afrosuomalaisen ym kokemus. Kun ei näytä ihan sellaiselta oikealta suomalaiselta, ja se on aika tiukka muotti, se. Johan Elovenakin uhkasi oikeustoimin Hufvudstadsbladetia kun olivat laittaneet pellon reunaan poseeraamaan mustan naisen kansallispuvussa.

Milla kirjoitti...

Soo desu ne. Täällä ollaan nyt mekin, oltu reilu kuukausi ja todellakin tuo ilmiö on meillekin jo tuttu. Asutaan pienellä paikkakunnalla Naran lähellä, jossa ei olla totuttu länsimaalaisiin ihmisiin (vrt esim Tokio), joten tuijottaminen tai itkuun purskahtaminen (?!) on meillekin tullut jo tutuksi. Tosin meidän poikamme on vaan todella ihmeissään kun kukaan ei vastaa hänelle mitään vaikka hän kuinka kysyy (ja korottaa sitten vaan ääntään, heh).
Näitä nämä on. Kuullaan! Gambatte!

suklaasydän kirjoitti...

Jeps. Ei sitä vähemmistönä olemista ymmärrä ennenkuin rasismi sattuu omalle kohdalle. Eipä silti, valkoisena on aika helppo olla missä vain, kun se erilaisena olo aiheuttaa lähinnä vain tuijottelua, seuraamista, ja joskus pientä kulttuurista väheksymistä.

Mustana, tai esimerkiksi kiinalaistaustaisena Japanissa olisi melko tukala olla. He kohtaavat ihan oikeaa rasismia - väheksytään yleisesti, ja asuntojen ja töiden löytäminen todella hankalaa. Puoliksi länsimaalaiset kohtaavat myös avointa ilkeilyä länsimaalaistaustasta - kun ei olla kokonaan japanilaisia, ei voi olla japanilainen. Ehkä nuorempi sukupolvi siellä on sitten suvaitsevampi, toivotaan näin :)

Anu kirjoitti...

Willow: Kiva kun ilmoittauduit! :) Afrikan maat tuntuvat muuten olevan sellaisia, että moni nuorena asunut jää ikuisesti kaipaamaan. Toivottavasti häämatkatoive toteutuu!

Helena: Niihän ne ovat! :)

Vilijonkka: Täällä ihmiset ovat enimmäkseen diskreettejä, onneksi. Kouluikäiselle kokemus eri kansallisuuksista ja roduista on varmasti avartava. Toivottavasti mekin saamme asua vielä jossain, kun tyttö on sen ikäinen.

Ja oikein muistat, täällä on parlamentissä Martti Turunen aka Marutei Tsurune.

Arkitehti. Olen kuullut samaa tuosta kohtelusta, jonka saa, jos ei näytä eloveenasuomalaiselta. Vaikeaa kuvitella itse tilannetta, jossa olisi joka paikassa "toinen".

Milla: Niin se aika kuluu! Mä luulin, että olin tähän jo tosi tottunut, mutta eilen virelell pysähtyneestä bussista alkoivat salamat räiskyä, ja tuli tosi kiusallinen olo...

Suklaasydän: Olen kuullut, että mustat saisivat täällä myös sellaista älytöntä ihailuja, ja odotuksia siitä, että olisi jollain viihdesektorin alalla automaattisesti lahjakas (laulaminen, näytteleminen tms.). Mutta varmasti enemmän juurikin sitä syrjintää :(

mizyéna kirjoitti...

Minä kuuluun vähemmistöön asunpa missä maassa tahansa! Olen joutunut kokemaan erittäin paljon rasismia elämässäni, samoin lapseni. Nykyisessä kotimaassani huomio on vain positiivista mutta silti ei aina jaksaisi olla katseiden kohteena.

Anu kirjoitti...

mizyéna: Onpa surullista kuulla, lasten kohdalta varsinkin. Suomen kohdalla en valitettavasti ole yllättynyt, mutta että kaikkialla muuallakin... Taidat Tunisiassa olla yhtä erottuva kuin minä täällä. Meillä ero varmn on siinä, että minä asun täällä vain väliaiakisesti, tiedän, että tämä ei ole ns. ikuinen olotila.

Related Posts with Thumbnails