maanantai 13. syyskuuta 2010

Tombo

Kesä tuntuu jatkuvan loputtomiin. Öisin mittari laskee onneksi jo 15 asteen tuntumaan, joten nukkuminen alkaa sujua.




*****

Yksi syksyn merkki on kuitenkin jo ilmassa. Kirjaimellisesti.



Japanilaiset pitävät sudenkorentoja vuodenajan vaihteen merkkinä; kun korennot ilmestyvät, kesä on taittumassa syksyksi. Yleisemmällä tasolla sudenkorennot symboloivat rohkeutta, vahvuutta ja onnea. Nämä ovat toivottuja piirteitä lapselle, joten Tombo eli sudenkorento on yleinen poikien nimi. Korennot esiintyvät yleisesti myös japanilaisessa kirjallisuudessa, erityisesti haikuissa.

P.S. Koin tänään ensimmäistä kertaa elämässäni pienimuotoisen maanjäristyksen. Sapporo ei varsinaisesti sijaitse seismisesti aktiivisella alueella, joten tämä oli harvinaista "herkkua". Japanissa ei käytetä Richterin asteikkoa, vaan järistysten kovuus mitataan shindoissa. Mittaustapa on siinä mielessä kiinnostavampi, että kustakin alueesta ilmoitetaan erikseen, kuinka voimakkaana järistys on tuntunut. Sapporossa järistys oli vain 1/7 shindoa, kun se lähempänä merellä sijainnutta episentteriä oli 4/7. Eipä siis kummoinen, mutta viinipullon avaaja jäin kilkattamaan koukkuunsa hyväksi toviksi. Ja itselle tuli kieltämättä vähän hassu olo.
P.P.S Kas, salariman oli löytänyt tiedon voimakkuudesta Richterin asteikollakin mitattuna: 5.8 magnitudin tärähtelystä siis oli kyse.

4 kommenttia:

Helena kirjoitti...

Tiedätkö, sudenkorento on enkuksi
devil's darning needle...

Heli kirjoitti...

Jotenkin tuntuu hassulta sanoa näin, mutta sanon kuitenkin: kivaa, että pääsitte kokemaan järistyksenkin! Jos se olisi olut yhtään kovempi, ei näin kai voisi enää todeta...

Anu kirjoitti...

Helena: Rakkaalla lapsella on monta nimeä :) Virallinen nimi taitaa olla dragonfly, ja tuo sitten kansankielinen nimitys. (Mä olen perehtynyt tähän maailmaan, koska yksi mukana olleista ystävistä on yliopistolla hyönteistutkijana :D)

Heli: Itse asiassa, ajattelen samoin :) Oishan se outoa ollut, jos täällä on näin pitkään asunut, eikä kokenut sitä ollenkaan. Mutta onneksi tosiaan oli pieni!

Anonyymi kirjoitti...

Voi että! Onko Tonbo tosiaan yleinen pojannimi!!!

Related Posts with Thumbnails