Lopussa oli loppu

Viimeisen viikon ajan olen ihmetellyt, kun elämäni Japanissa on purkaantunut pala palalta. Päivät ovat täyttyneet jäähyväisillallisista, vierailuista, pienistä retkistä, muuttopuuhista, viimeisistä ostoksista. Olemme seuranneet, kuinka tehokkaasti muuttomiehet ovat pakanneet maallisen omaisuutemme valkoiseen pahviin ja kantaneet sen ulos. Katsoneet, kuinka viikonlopun paitakelit muuttuivat lumimyrskyksi, joka maalasi kotikaupunkimme valkoiseksi viimeisiksi päiviksi.

Vuosi ja kolme kuukautta kului nopeaan, liiankin nopeaan. Aluksi hieman tylsältä näyttänyt Sapporo tuntuu nyt erilaiselta, kun katujen kulmat, puistot, ravintolat ja kahvilat muistuttavat niissä vietetyistä riemukkaista hetkistä. Niistä taas saamme kiittää sitä pientä mutta upeaa joukkoa ihmisiä, joita olen jo pidemmän aikaa voinut kutsua ystäviksi.

Ikävä jää.

*****

Japani ja japanilaiset eivät koskaan lakanneet hämmästyttämästä ja ilahduttamasta minua. Viimeksi sunnuntaina ihmettelin kahta pientä poikaa, jotka istuivat illallispöydän ääressä polvi-istunnassa ja selät keppisuorassa, rauhallisina ja tyytyväisinä, kun oma ipanani juoksi ympäri taloa. Toisten ihmisten kunnioittaminen, huomaavaisuus ja kohteliaisuus ovat asioita, joista toivon oppineeni jotain, ja joita tulen erityisesti kaipaamaan. Toki tälläkin maalla on pimeät puolensa, joiden kanssa minun ei kuitenkaan tarvinnut liiemmin olla kosketuksissa.

Monta tarinaa jäi kertomatta, mutta niinhän sitä aina.

*****

Huomenna lennämme Suomeen. On aika jättää teille hyvästit, ihanat lukijani. Kiitos ihan jokaiselle. Aivan erityinen kiitos teille, jotka jaksoitte juttujani kommentoida, ja teitte näiden tarinoiden jakamisesta mielekästä.

Blogin pitäminen oli hauskaa ja monella tapaa koukuttavaa. Nyt huomaan kuitenkin, että olen aika lailla täynnä virtuaalista elämää, ainakin hetkeksi. Blogi, Skype, Facebook ja sähköposti ovat oivallisia apuvälineitä, kun matkaa läheisiin on tuhansia kilometrejä. Mikään ei kuitenkaan voita aitoja, toisen ihmisen kanssa vietettyjä hetkiä, ja niihin aion keskittyä seuraavat kuukaudet.

Kaikkea hyvää teille! Ja käykää Japanissa, ette pety!

Hyvästi! Sayonara!

Anu

Hajatelmia osa IV

Stereotypinen japanilainen on varsin täsmällinen kaveri. Aina ajassa, prikulleen. Valtaosa omankin kokemukseni mukaan onkin. Mutta omaan elämääni on sattunut myös yksi sanoisinko varsin boheemi japanilainen.

Japaninopettajani saapuu tuskin koskaan tunnille ajoissa. Kerran hän jätti ilmestymättä kokonaan. Toisen kerran sain hätäisen puhelun, jossa hän pahoitteli edellisenä päivänä unohtamaansa tuntia, jota ei koskaan edes oltu sovittu pidettäväksi.

Myöhästely on rasittava piirre ihmisissä, mutta siedän sitä senseiltäni, koska hän on muuten loistava opettaja.

Mutta se taas niistä stereotypioista.

*****

Kommenttilaatikossa käytiin taannoin keskustelua torakoista. Kerroin kysyjälle, että käsittääkseni ne eivät ole kovin yleisiä, me emmekä tuttuvapiirimme ole niihin törmänneet. Tietävimmät kertoivat, että kyllä niitä torakoita Japanista löytyy, joku jopa nasevasti totesi, että muualla kuin expattien lähipiiristä.

Jostain syystä yhdellä japanintunnilla tulivat nämä ihanaiset kokkuro-chit puheeksi. Opettajani kertoi, että torakoita ei tosiaankaan Hokkaidolla juuri näe, muilla saarilla kylläkin. En siis ihan väärässä ollut kuitenkaan. Liekö sitten viileämmällä ilmastolla vai paremmilla asumisoloilla enemmän osuutta asiaan.

*****

Vanhempi japanilaisystävättäreni totesi hiljan, että Hokkaidollahan on oikeasti kuusi vuodenaikaa, ei neljä. Syksyn ja talven väliin jää yksi nimetön vuodenaika. Se on silloin, kun lehdet ovat tippuneet puusta, mutta lumi ei ole vielä maassa. Talven ja kevään väliin jää toinen, silloin kun lumi on sulanut, mutta lehti ei ole vielä puussa.

Näinhän se on tietysti Suomessakin. Mutta siinä missä Suomen vuodenajat ovat epämääräiset, kulkee vuoden kiertokulku täällä kuin kello. Syksy alkaa lokakuun alussa, ilmat viilenevät parin viikon aikana hellelukemista noin viiteentoista asteeseen. Lehdet ovat tippuneet marraskuun toiselle viikolle mentäessä, ja pysyvä lumi sataa hieman ennen joulukuun puoliväliä. Lumi pysyy maassa aina maaliskuun puoleenväliin ja ilmat lämpenevät nopeasti kymmenen asteen tienolle. Puut saavat lehdet huhtikuun loppupuolella. Kesä on täydessä terässään kesäkuun alussa, ja helteisiä päiviä riittää aina syyskuun loppuun asti.

Sushin ja hyvän palvelun ja yleisen huomaavaisuuden ohella voisin smuglata tämän ilmaston myös Suomeen. 

Vaimo & Mies

Vaimo & Mies

Eli oikeammin Ginka no taki (linnunradan vesiputous) ja Ryusei no taki (tähdenlennon vesiputous).

Olisin voinut istua kukkulan laella kokonaisen päivän, katsomassa maisemaan herkästi piirtyviä putouksia, kuuntelmassa niiden pauhua, ihailemassa niiden ikiaikaista kaiverrustyötä.

Sounkyon rotko ja Daisetsun kansallispuisto olivat koko asumisemme ajan Hokkaidon must-see paikkojen kärjessä, mutta läheltä piti, ettemme koskaan sinne selvinneet. Nyt olen tyytyväinen, että yksi parhaista säästettiin loppuun.

Ja aika passeli valinta hääpäivämatkakohteeksikin.

Vasemmanpuoleinen putous on muuten n. 120 metriä korkea. Kuvat vaan taaskaan niin eivät tee oikeutta.

Hokkaidon museokylä

Kävin läpi MacBookin albumeita, ja sieltä löytyi kuvia retkestä, jonka olin tyystin unohtanut jakaa kanssanne.

Kävimme syyskuun alkupuolella tutustumassa Nopporon metsäpuiston laidalla sijaitsevaan Sapporon 100-vuotisjuhlan kunniaksi pystytettyyn torniin, Hokkaidon historialliseen museokylään ja Hokkaido-museoon.

Hieman harmillista, että vierailimme itsekin näissä kohteissa vasta oleskelulle loppupuolella. Jälkikäteen ajatellen olisin haluannut viedä varsinkin muutaman arkkitehtuurista kiinnostuneen vieraamme tänne.

Puiston sisäänkäynniltä aukesi yksi kauneimmista näkymistä kaupunkiin. Vuorten läheisyys on jotain sellaista, johon en koskaan kyllästy.

Sapporo on Japanin miljoonakaupungeista nuorin, se täytti sata vuotta vuonna 1970. Merkkipäivää kunnioittaakseen kaupunki perusti noin 2000 hetaarin suuruisen metsäpuiston sekä rakensi sen laidalle 100 meträ korkean terästornin.  Koska tornissa ei ollut hissiä ja meitä laiskotti, tyydyimme ihailemaan tornia maasta käsin. Tuleeko kenellekään muulle mieleen Taru sormusten herrasta -leffojen Isengard?

Lähettyvillä sijaitsee Hokkaidon historiallinen museokylä. Sinne on siirretty lahjoituksina saatuja rakennuksia 1900-luvun taitteen molemmilta puolin. Kylä oli yksi kiehtovimmista kohteista, joissa olen Japanissa käynyt. Täällä on muutoin säilytetty harmillisen vähän vanhaa. Oli kiehtovaa käydä katsomassa, miltä vanha izakaya, postitalo, poliisiasema, sakepanimo, valokuvaamo, kalanperkauslaitos ja moni muu rakennus aikanaan näytti.

Lopuksi kävimme vielä Hokkaidon historaa esittelevässä museossa. Museorakennus itsessään oli komea, mutta valitettavasti kamera taisi siinä vaiheessa majailla kassin pohjalla. Itse museo ei antanut kovinkaan paljon japanin kieltä lukemattomalle, englanninkieliset tekstit olivat kovin suppeat.

Sapporoon matkustavalle suosittelen tätä kombinaatiota muuten kyllä komeasti. Kaikki kolme kohdetta sekä pieni kävely metsäpuiston puolella mahtuu mukavasti yhteen päivään.

Kokeile tätä Japanissa

• Kylve onsenissa
• Yövy ryokanissa eli japanilaistyylisessä majatalossa
• Syö fugua eli pallokalaa
• Laula karaokekopissa aamuyöstä
• Matkusta shinkansenilla eli luotijunalla
• Pelaa pachinkoa
• Yövy love -hotellissa
• Kiipeä tulivuorelle
• Sovita kimonoa
• Nauti drinkki pilvenpiirtäjän huipulla
• Syö japanilainen aamiainen (extrapisteitä natosta)
• Vieraile elektroniikkakaupassa
• Vieraile tavaratalon ruokaosastolla

Taiiku no hi

Eilen Japanissa oli kansallinen pyhäpäivä, urheilun ja terveyden päivä.

Me tietysti sekä urheilimme että hoidimme terveyttämme.

Urheilusuoritus kesti miltei viisi tuntia. Se oli moottoriurheilua maantiellä. Nopeusurheilua se ei ollut, muutaman kymmenen kilsan matka kesti päälle kaksi tuntia.  Terveyspuoli tuli hoidettua samalla, nostamalla verenpaine stratosfäärin.

Ei vitsi mitä noobieita me vielä ollaan! Ei ihan vilpittömästi tullut mieleen, että joku muukin saattaisi haluta lähteä onseniin terveyspäivänä. Moka on verrattavissa siihen, että yllättyisi Kaivopuistossa toukokuun ensimmäisenä, että joku muukin on piknikillä, tai että hämmästyisi tungosta Stockalla hullujen päivien aikaan.

Perillä ei tietenkään mahduttu suosikkionseniin eikä uskallettu lähteä toiseen aiottuun kohteeseen, padolle, koska jono pois sieltä kiemurteli loppumattomana.

Day well spent, sanoisin.

Tuleva bloggari?

Mitä isot edelleä, sitä pienet perässä...